Mainos

Tanssii Tähtien Kanssa -kisassa mukana oleva Jannika B kertoo rankasta syksystään: "Jälkiviisaana olisin voinut olla tekemättä keikkoja"

5:42
Katso, kuinka Jannikan ja Aleksin upean tunteikas valssi hurmasi!

Syksy on ollut Tanssi Tähtien Kanssa -kilpailussa mukana olleelle Jannika B:lle työntäyteinen.

Laulaja Jannika B nähdään sunnuntaina Tanssii Tähtien Kanssa -finaalissa yhdessä parinsa Aleksi Seppäsen kanssa. Parin viimeinen harjoitusviikko on sujunut yllättävän leppoisasti, vaikka lisäjännitystä tuokin tuomari Jukka Haapalaisen osallistuminen esitykseen. 

– Vähän ensin jännitti, myös Aleksia, Jannika B paljastaa tunnelmia. Hänen mukaansa mestarin liittyminen joukkoon on kuitenkin vain saanut parista irti lisää energiaa. 

Laulajan syksy on ollut kiireinen, sillä lokakuuta lukuunottamatta hän on keikkaillut tanssin ohella normaalisti. Suuremman porukan takia Jannika B kertoo halunneensa pitää kiinni tahdista, vaikka rankkaa onkin ollut. 

– Jälkiviisaana olisin voinut olla tekemättä keikkoja, hän pohtii. 

– Mutta olisi ollut hassua jättää koko syksy tyhjäksi vain, koska ehkä saattaa olla mukana ohjelmassa. 

Tanssii Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa sunnuntaisin klo 19.30.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja