Janne, 21, on hakenut epätoivoisesti apua itsetuhoisiin ajatuksiin – äiti pelkää poikansa puolesta: "Kylpyhuoneen lattialla ei ole muita, siellä on yksin omien tunteidensa ja partaveitsen kanssa"

Janne, 21, alkoi opiskella yliopistossa vuonna 2017, mutta hän ei ole pystynyt opiskelemaan enää kahteen vuoteen. Ahdistus, masennus ja pelot ovat liian kovat, ne vievät voimat ja toimintakyvyn.

Kiusaaminen alkoi jo alakoulussa

Jannea alettiin koulukiusata jo ala-asteella, ja kiusaaminen jatkui läpi yläasteen. Sen jälkeen hän meni kansainväliseen IB-lukioon, missä kiusaaminen loppui, mutta tilalle tuli jaksamisongelmia.

Janne menestyi kuitenkin koulussa hyvin, aina kun hän jaksoi vähänkin yrittää.

Lukiossa Jannella oli myös kavereita, toisin kuin lapsuudessa ja nuoruudessa.

– Kiusaaminen aiheutti sen, että hän vetäytyi syrjään. Kiusaamiseen yritettiin puuttua peruskoulussa, mutta ei se loppunut. Kyse oli pienestä koulusta ja lasten annettiin itse selvittää asioita, eivätkä opettajat puuttuneet siihen, Jannen äiti kertoo.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Paha olo kaatoi sänkyyn

Äidille oman lapsen joutuminen kiusaamisen kohteeksi on ollut valtavan rankkaa seurattavaa.

Surullisinta on, että kiusaamisen loputtua vaikeudet eivät päättyneet. Kun elämä toi uusia vastoinkäymisiä, ei ollut rahkeita selvitä niistä.

Jo lukioikäisenä Jannea hoidettiin nuorisopsykiatrian poliklinikalla masennuksen ja ahdistuneisuushäiriön vuoksi, mutta yliopistoaikana masennus ja ahdistus vyöryivät isommalla voimalla päälle.

Joulukuussa 2018 Janne soitti itselleen apua masennusoireiden vuoksi, koska hän ei päässyt enää ylös sängystä ahdistuksen takia. Pahaa oloa oli jatkunut jo viikkoja.

Vastaus oli kuitenkin tyly eikä hoitajille ollut antaa aikoja alkuvuoteen.

Viikkoa myöhemmin Janne soitti uudestaan ja pääsi hoitajan puheille. Hoitaja konsultoi lääkäriä ja lääkäri kysyi Jannelta myös itsemurha-ajatuksista. Niitä oli ollut, mutta Janne sanoi, ettei hän silti surmaisi itseään.

Lääkärin mukaan akuuttipsykiatrian lähetteen tarvetta ei ollut, joten hän määräsi Jannelle mielialalääkkeitä.

Itsetuhoiset ajatukset pyörivät päässä

Tuli joulu 2018 perheen kanssa, mutta se ei helpottanut Jannen oloa. Itsemurha-ajatukset olivat jatkuva osa hänen elämäänsä.

– Janne kertoi myöhemmin, että hän ei halua tappaa itseään, mutta hän haluaa pahan olon loppuvan. Ja itsemurha olisi pakokeino, äiti sanoo.

Äitiä pojan ajatukset pelottavat.

– Totta kai se pelottaa. Hän ei ole yrittänyt itsemurhaa, mutta hän puhuu siitä, äiti sanoo murtuen kyyneliin.

Tammikuussa 2019 Janne kävi kontrollikäynnillä terveysasemalla, mutta hänet käskettiin Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön piiriin.

Seuraava aika meni helmikuun puoliväliin. Yleislääkäri diagnosoi Jannella määrittämättömän masennus- ja ahdistustilan.

Janne pääsi psykologin puheille viisi kertaa. Enempää YTHS:llä ei ollut tarjota.

Taas uusi ihminen ja diagnoosi

Maaliskuun lopulla 2019 Janne soitti uudestaan YTHS:lle ja sanoi, ettei hän enää jaksa. Hän pyysi sairauslomaa takautuvasti. Hän olisi tarvinnut sen jo aikaisemmin, koska hän ei pystynyt opiskelemaan, mutta hän ei ollut osannut pyytää sitä.

Kukaan ei myöskään ollut ehdottanut sitä hänelle.

Lääkäri myönsi sairauslomaa, ja hakemus sairauspäivärahasta lähti Kelalle.

Toukokuussa Janne pääsi viimein YTHS:n psykiatrille. Tämä oli jo seitsemäs ihminen hoitoketjussa, jolle Janne selvitti pahaa oloaan.

Janne sai häneltä diagnoosin määrittämätön kaksisuuntainen mielialahäiriö ja lääkkeet vaihdettiin.

Paluu opiskelukaupunkiin ahdisti

Kesällä Janne joutui olemaan omillaan lääkkeiden kanssa, vieläpä itsetuhoisuutta lisäävän lääkkeen kanssa. YTHS oli kiinni eikä apua saanut.

Kesällä tuli myös Kelalta hylkäävä päätös sairauslomasta, epämääräiseen diagnoosiin vedoten. Janne teki siitä valituksen.

Kesän aikana hän lopetti lääkityksen omin luvin, koska lääkkeet pahensivat hänen oloaan.

Kesän Janne oli viettänyt äitinsä luona toisella paikkakunnalla ja paluu opiskelukaupunkiin Tampereelle ahdisti nuorta miestä.

– Janne ei saanut nukuttua ja häntä pelotti. Hän koki tulleensa hoitotahojen toimesta pompotelluksi. Hän koki, että hänet on jätetty ilman selvää hoitosuunnitelmaa, äiti kertoo.

Näin on kirjoitettu myös hänen Omakanta-sivuilleen.

Janne on Tampereella yksinäinen, eikä hänellä ole varsinaisesti ystäviä. Lisäksi häntä painaa huoli talousasioista. Koska varsinaista diagnoosia ei ole, Kela ei ole suostunut maksamaan sairauspäivärahaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jälleen uusia lääkkeitä

Kesä kuitenkin meni ja syksyllä jatkui taas avun hakeminen.

Lääkärissä Jannelta poistettiin arvio kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja tilalle muutettiin “keskivaikea ahdistus ja masennustila pitkäaikaisin ja nuoruusiän kehitysvaikeuksin”.

Mukaan annettiin uusia lääkkeitä, joista toinen lisää itsetuhoisuutta.

Janne koki jo ennestään voimakasta tarvetta viillellä itseään, minkä hän kertoi myös psykiatrille.

Toinen uusista lääkkeistä vei toimintakyvyn jo muutamassa päivässä, joten Janne lopetti sen.

Kaiken ikävän lisäksi Kelalle tehdystä valituksesta tuli hylkäävä päätös kevään sairauslomahakemuksesta.

Öitä vessan lattialla

Syyskuun lopulla Janne otti itselleen ilta- ja viikonlopputöitä. Jollain tavalla hänen oli pärjättävä. Hän yritti myös opiskella, mutta siitä ei tullut mitään.

Marraskuun lopulla Kela hyväksyi Jannen hakemuksen kuntoutuspsykoterapian, mutta hylkäsi kuntoutusrahan.

Kelan hyväksymä kuntoutuspsykoterapia toi silti valoa, koska Janne pääsi aloittamaan terapiakäynnit. Tulot eivät kuitenkaan riittäneet kattamaan menoja.

– Työt kävivät Jannelle ylivoimaisiksi ja hän söi huonosti. Janne oleskeli työpaikalla työpäivän jälkeen, jotta hänen ei tarvitsisi mennä yksin tyhjään kotiin. Se ahdisti häntä valtavasti eikä hän ollut aikoihin nukkunut kunnolla, Jannen äiti kertoo.

– Monet yöt hän vietti vessan lattialla itkien.

Äidin mukaan Janne ei pysty nukkumaan öisin. Päivisin hän nukkuu katkonaista unta.

– Yöt ovat kaikista vaikeimmat. Silloin tulee yksinäisyys ja stressi. Hän ei saa rauhaa ja häntä vaivaa se, mitä kaikkea hänen pitäisi tehdä ja miten hänen pitäisi edetä opinnoissaan ja työelämässä, mutta hän ei pysty. Ahdistus on pahinta.

Toimintakyky meni

Työt jäivät, eikä opiskelustakaan ollut tullut mitään koko lukukautena. Viikon valvottuaan Janne tuli äitinsä luo, jotta hänen ei tarvitsisi olla yksin. Hänen oli määrä tulla bussilla, mutta hän ei päässyt edes asemalle.

– Hänellä oli mennyt täysin toimintakyky. Hän ei saanut pakattua mitään, vaan käveli vain levottomana ympäri asuntoa. Minun oli haettava hänet, äiti kertoo.

Janne meni yksityislääkärille, joka määräsi hänelle rauhoittavia ja sairauslomaa.

Jannelle oli aiemmin määrätty jälleen uusi lääkitys, mutta hän ei kuitenkaan uskaltanut aloittaa niitä. Lääkkeen pakkausselosteessa todetaan, että se voi lisätä ahdistuneisuutta ja itsetuhoisia ajatuksia. Näin Jannen kohdalla oli myös aiemmin käynyt.

Rauhoittavat tuntuivatkin siksi ainoalta vaihtoehdolta.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Pyysi itse päästä sairaalaan

Tilanne kotona paheni niin paljon, että Janne aloitti uuden lääkityksen ja meni perheensä luo.

Muutama päivä tämän jälkeen Janne pyysi itse päästä sairaalaan. Olo oli käynyt pelottavaksi.

– Janne sanoi, ettei hän enää tiedä mitä tekee itselleen, kun minä nukahdan. Hän oli jo kotona miettinyt, miten voisi tappaa itsensä.

Ajatus itsemurhasta eli hyvin vahvana Jannen mielessä.

– Janne ei myöntänyt itsemurha-ajatuksia vielä vuosi sitten, mutta tuolloinkin hän oli miettinyt, että kuudennen kerroksen parvekkeelta on helppoa ottaa vain yksi askel. Hän sanoi aina, ettei hän halua tehdä itselleen mitään, mutta silti hän miettii, miten voisi surmata itsensä.

Hoitajan puheet pelottivat

Äiti vei Jannen Espooseen Jorvin sairaalaan viikko sitten sunnuntaiyönä. Äiti ja poika menivät istumaan päivystyspoliklikan odotushuoneeseen. Muita potilaita ei juuri ollut ja hoitohenkilökuntaa käveli ohi.

– Lääkäri oli ymmärtäväinen ja hän konsultoi päivystävää psykiatria.

Koska Janne oli ulkopaikkakuntalainen, hän ei ollut oikeutettu osastopaikkaan. Hänet otettiin sisään päivystyspuolelle, mutta hoitaja sanoi, että jos paikat täyttyvät yöllä, hän joutuu takaisin odotushuoneeseen.

Äiti jähmettyi järkytyksestä tämän kuultuaan.

– Olin hiljaa, mutta mietin miten itsetuhoinen ihminen voidaan jättää tuolla tavalla heitteille. Kun ajoin kotiin yöllä, olin paniikissa, koska sairaalasta olisi aivan hyvin voinut kävellä ulos ja mennä tappamaan itsensä.

Sairaalaan pääsy oli helpotus

Yö Jorvissa oli kuitenkin rauhallinen, ja Janne sai pitää petipaikan koko yön. Äiti haki poikansa varhain aamulla kotiin.

– Ajattelin, että yöhoitaja oli sanonut väärin ja kysyin asiasta. Toinen hoitaja vahvisti, että tämä on sairaalan käytäntö ja näin on pakko toimia, jos petipaikat täyttyvät.

Jorvin sairaalakäynti oli monella tapaa järkytys, mutta sieltä Janne sai sentään lähetteen Tampereelle Pitkäniemen sairaalaan.

Se oli suuri helpotus ja vihdoin Janne tunsi saavansa apua.

Äiti vei poikansa viime sunnuntaina psykiatriseen sairaalaan Pitkäniemeen. Aikaisemmin Janne ei ole ollut sellaisessa hoidettavana.

Viikon aikana Jannen vointi parani huomattavasti. Lääkkeitä vähennettiin ja muutettiin.

– Janne meni sairaalaan todella mielellään. Hän hymyili ja sanoi sen olevan helpotus. Hän kertoi kokevansa pitkästä aikaa tunteita, äiti kertoo liikuttuneena.

Opeteltava olemaan yksin

Pitkäniemen sairaalassa Jannella diagnosoitiin vakava masennus ilman psykoottisia oireita.

Viime perjantaina Janne kotiutettiin, koska sairaalassa ei kannusteta pitkiin hoitojaksoihin.

– Arki yritetään saada mahdollisimman nopeasti rullaamaan omassa kodissa.

Psykiatrinen sairaanhoitaja käy kuitenkin Jannen luona. Silti hänen on opeteltava olemaan yksin kotona.

– Yksinolo ahdistaa häntä. Hoitoprosessiin kuuluu silti se, että häntä yritetään opettaa pääsemään eroon ahdistuksesta ja peloista.

Janne jatkaa myös terapiassa käyntiä, joka alkoi syksyllä.

Puheita ei ole otettu vakavasti

Äiti on ollut aina Jannen tukena ja poika onneksi luottaa äitiinsä. Myös siskosta on ollut apua veljelle.

– Janne on jaksanut yksin hakea suurinpiirtein kaikki mahdolliset avut. Tuntuu, että hän on murtunut nyt lopullisesti sen alla. Vastoinkäymiset ja hylkäävät päätökset ovat romahduttaneet hänet.

Äiti suree, ettei Jannen ongelmia ole otettu riittävän vakavasti, koska poika käyttäytyy hyvin ja näyttää ulospäin siltä, että kaikki on kunnossa.

– Janne on siisti, pukeutuu ja käyttäytyy hyvin. Hän vaikuttaa ulospäin reippaalta ja hallitsee ihmiskontaktit. Kaikki jää kiinni siitä, mitä hän sanoo. Hänen puheitaan ei kuitenkaan ole kuunneltu ja otettu vakavasti, vaan on katsottu hänen ulkokuortaan.

Ei ystäviä, jotka välittäisivät

Tammikuun alussa Janne ilmoitti itsensä yliopistoon poissaolevaksi. Tampereella hänellä on tuttuja, mutta ei varsinaisesti ystäviä, joille uskaltaisi puhua.

– Hän kokee, ettei hänellä ole sellaisia ystäviä tai kavereita, jotka välittäisivät oikeasti siitä miten hän voi, äiti suree.

Janne haluaisi poistaa leimaa, joka mielenterveyden sairauksiin liitetään.

– Janne pelkää sitä leimaa ja se on estänyt hänen kohdallaan myös avun saamisen, vaikka hän on hakenut sitä kahdeksasta eri paikasta.

Janne on tuntenut tarpeen pitää yllään tietyn maskin, kun ympärillä on muita ihmisiä.

– Hänen on ollut vaikea näyttää, ettei pystykään niihin asioihin, joihin pitäisi, ja että on yksinäinen ja ahdistunut. Mutta kylpyhuoneen lattialla ei ole muita. Siellä on yksin omien tunteidensa, partaveitsen ja puhelimen kanssa. Joku helpompi tie pitäisi olla, äiti sanoo.