Janin saarikuvista nettihitti – piskuisen Kotisaaren neljä vuodenaikaa lumoavat ympäri maailman
Rovaniemeläisen Jani Ylinampan ottama kuvasarja suomalaisesta Kotisaaresta leviää maailmalla. Dronella kuvatut otokset ilmentävät osuvasti Suomen neljää vuodenaikaa. Kuvat näet ylläolevalta videolta.
Kartassa näkyi pieni läiskä keskellä Kemijokea: Kotisaari. Rovaniemeläinen valokuvaaja Jani Ylinampa oli etsinyt jotain erilaista kuvattavaa ja nyt huomio kiinnittyi pieneen saareen.
– Siitä kuitenkin moni kulkee ohi kiinnittämättä sen kummemmin huomiota ja ajattelin tuoda esille saarta vähän eri vinkkelistä, Ylinampa sanoo.
Lopputuloksena oli upea kuvasarja, josta ilmenevät Suomen neljä vuodenaikaa. Ylinampa otti kuvat vuosina 2016–2017.
Leviää maailmalla
Nyt kuvasarja on lähtenyt leviämään maailmalla. Kuvat leviävät Twitterissä ja myös suosittu nettisivusto Bored Panda on julkaissut kuvista artikkelin, jossa otoksia on katsottu jo 34 000 kertaa.
– Ihmettelin Facebookin ja Instagramin yhtäkkistä kävijämäärän nousua, niin tuolta se vastaus sitten löytyi, Ylinampa sanoo
Ylinampa kertoo, että kuvien leviäminen maailmalla tuntuu hyvältä.
– Jokaisen valokuvaajan jonkinlainen tavoitehan tämä on, Ylinampa kertoo.
Ylinampa kuitenkin toivoo, että kaikki jakavat muistaisivat kreditoida alkuperäisen valokuvaajan. Toisaalta myös kotikaupungin saama näkyvyys tuntuu hyvältä.
Kaikissa on puolensa
Mistä idea kuvasarjaan lähti? Ensimmäisen kuvan Kotisaaresta Ylinampa otti jo vuonna 2015. Seuraavana vuonna hän päätti vielä rajata otoksen uudestaan. Hän julkaisi sen Instagramissa ja pian kuva nousi viraaliksi.
Tämän myötä mies sai ajatuksen valokuvata saaren kaikkina vuodenaikoina ja myös julkaista kuvat samana ajankohtana.
– Minusta siitä saaresta ja sen ympäristöstä tulee esille vuodenaikojen vaihtelu Lapissa erityisen hyvin.
Ylinampa ei itse suosi yhtä vuodenaikaa toisen edelle. Kesällä on lämmintä, vihreää ja taivaalla loistaa keskiyön aurinko, Syksyllä miestä kiehtovat ruskan värit ja pimenevät yöt. Talvella luonto on valkoinen, kun taas keväällä päivät pitenevät ja luonto herää taas henkiin.
– Kaikissa on omat etunsa, Ylinampa sanoo.
– Elokuusta puolivälistä huhtikuun loppuun voi nähdä ja kuvata revontulia, joka on intohimoni.
Ensimmäisenä kuvasarjan suosiosta leviämisestä maailmalla kertoi Iskelmä.
Uusimmat
-
23:28
Stoltenberg vierailee Bidenin luona ennen Vilnan kokousta – tasoittuuko Ruotsin tie Natoon?
-
23:10
Zelenskyi arvostelee Punaista Ristiä ja YK:ta avun puutteesta Ukrainan tulva-alueella
-
22:51
Showpainin legenda Iron Sheik on kuollut
-
22:47
Videokatsaus sotatilanteesta: Ukrainan joukot ovat siirtyneet puolustuksesta hyökkäykseen – MTV seuraa sotaa
-
22:43
Lionel Messi vahvisti itse uuden seuransa – "Halusin lähteä Euroopasta"
-
22:32
Raivostunut mies roiski bensaa naisen omakotitalon seinään ja yritti polttaa hengiltä – kytemään jäänyt palo leimahti liekkeihin
-
22:02
Maajussi-Sinanin sydäntä tavoitteleva Teija yllättyi valitsematta jääneiden puolisoehdokkaiden reaktioista: "Ottivat sen ehkä vähän huonosti"
-
21:49
Alakoululaispojat toimivat, kun muut uimarannalla eivät uskoneet hukkumaisillaan olevan naisen olleen vaarassa
-
21:32
Teinityttö pani lastenkodin säpäleiksi ja uhkasi viiltää ohjaajan kurkun auki astiansirpaleella – työntekijät pakenivat silmitöntä raivoa vessaan
-
21:31
Leijoniin murtautunut rymistelijälupaus solmi NHL-sopimuksen
-
21:07
Tälläistä on Kiinan kammottavilla vankileireillä – Suomessa vierailevat uiguuriaktivistit: sortotoimet tulisi määritellä kansanmurhaksi
-
21:00
Ensimmäinen pudotus! Hän joutui jättämään Love Island Suomi -villan – pudonnut sinkku kertoo, kenet näkee rakkauden saaren potentiaalisimpana parina
-
20:48
HJK raapi vihdoin voiton – Radulovic kiipesi maalipörssin kärkipaikalle
-
20:45
Nämä ovat Suomen kalleimmat ja edullisimmat mökkipaikkakunnat – kustannuksissa suuret erot!
-
20:42
Republikaaniehdokas Ron DeSantisin aborttipuheet saavat Donald Trumpinkin näyttämään liberaalilta – näin kulttuurisota leimuaa Yhdysvalloissa
-
20:36
Lontoon Heathrow'n turvamiehet lakkoilevat yli kuukauden – myöhästymiset, häiriöt ja peruutukset väistämättömiä
-
20:34
Ukraina vaatii YK:lta ja Punaiselta Ristiltä välitöntä apua Kahovkan tuhoalueelle
-
20:31
Yli 100 miljoonan siirtosumma! Real Madrid nappasi 19-vuotiaan superlupauksen
-
20:25
Liikennemäärä Itämerellä on kasvanut sodan takia – minkälaisiin yllätyksiin huviveneilijän kannattaa varautua vesillä?
-
20:20
Annimari Korte murtui kyyneliin Ylen haastattelussa – "Lähdetään nyt päivystykseen"
-
Lataa lisää