Jani Sievisen ja Maria-rakkaan hääpäivä vaihtui koronariskin vuoksi – juhlavieraat joutuivat siirtämään lentojaan: "Osalle vieraista tulee takkiin, sillä he ovat maksaneet majapaikoista"

0:54
Jani Sievinen Linnan juhlissa vuonna 2017.

Jani Sievinen ja hänen puolisonsa Marian suunitelmat menivät täysin uusiksi. 

Ex-uimari Jani Sievisen ja hänen kihlattunsa Maria Nyqvistin oli tarkoitus mennä naimisiin Levillä ensi viikon perjantaina. Pariskunta päätti kuitenkin siirtää häitään syksyyn koronakriisin vuoksi. Valmiuslain myötä hallitus päätti, että julkiset kokoontumiset rajoitetaan kymmeneen henkilöön.

Sievinen kertoo MTV Uutisille, että häihin oli tarkoitus tulla 40 vierasta. Sievinen ja Nyqvist saivat sovittua häiden siirtämisestä syksyyn Tonttulan kanssa,  jossa heidän oli tarkoitus juhlia. Pariskunta ei hävinnyt häiden siirtämisestä taloudellisesti, ainoastaan osa vieraista joutui kokemaan rahallisen menetyksen. 

– Osalle vieraista tulee takkiin, sillä he ovat maksaneet majapaikoista. Onneksi lentoyhtiöt ovat olleet suopeita ja matkoja on pystynyt siirtämään helposti, Sievinen kertoo puhelimitse. 

Pariskunta on harmissaan tapahtuneesta. Sievinen kuulostaa puhelimessa kuitenkin sangen rauhalliselta. 

– Ei tälle vaan voi yksinkertaisesti tällä hetkellä mitään. Tällä hetkellä koko Suomi ja maailma on ihmeissään tämän hetkisestä tilanteesta.

Sievinen ja Nyqvist olivat kaukaa viisaita, sillä he olivat häämatkalla jo joulukuussa, Malesiassa Singaporessa. 

Ilmoitus somessa

Sievinen julkaisi Instagram-tilillään kuvapäivityksen häiden siirtymisestä. 

– Nämä kauniit Levin maisemat saavat vielä odottaa. Siirsimme häitä syksyyn, hän kirjoitti kuvansa yhteyteen. 

Myös Nyqvist ilmoitti asiasta Facebook-päivityksessä. 

– Ensi viikon perjantai piti olla yksi meidän elämämme parhaista päivistä, meidän hääpäivämme. Tässä tilanteessa tilaisuudet, joissa on kymmeniä ihmisiä samassa paikassa, eivät kuitenkaan ole järkeviä. Kannamme tässä vastuumme, vaikka se tuntuu niin kohtuuttoman julmalta joutua siirtämään niin hartaasti ja pitkään odotettu tapahtuma. Mutta, tästäkin selvitään ja olemme taas entistä vahvempia yhdessä . Meidän yhteinen matka on jatkunut kohta kuusi vuotta. Avioparina se jatkuu marraskuussa 2020. Nyt menen kaivautumaan tuon vahvan miehen kainaloon ja itken tän pahan olon pois, hän kirjoitti. 

Voit lukea päivityksen tästä


Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja