Janet Jackson joutuu leikkaukseen: Suomen-keikka siirtyy

Laulaja Janet Jackson joutuu peruuttamaan kiertueensa terveyssyistä.

Laulaja Janet Jackson kertoo kotisivuillaan joutuvansa leikkaukseen ja peruuttavansa kiertueensa toistaiseksi.

- Haluan teidän tietävän, että sain tänään selville lääkäriltäni joutuvani leikkaukseen pian. Sydämeni särkyy joutuessani kertomaan teille, että Unbreakable-kiertuetta on siirrettävä kevääseen.

Jacksonin mukaan jokaiselle keikalle tullaan etsimään uusi ajankohta.

- Pyydän teitä rukoilemaan minun ja perheeni puolesta näinä vaikeina aikoina, Janet pyytää.

Jacksonin mukaan Unbreakable-kiertue jatkuu keväällä ja konserttipäivät siirtyvät myöhemmäksi. Seuraavan konsertin piti olla Denverissä tammikuun alussa. 

Alkuperäisen aikataulun mukaan Jacksonin on määrä esiintyä Helsingin areenalla 25. huhtikuuta. Joulupäivänä lippuja oli yhä myynnissä Lippu.fi-palvelussa. Järjestäjältä ei ollut tullut vielä tietoa keikan mahdollisesta siirtymisestä.  

Lue myös:

    Uusimmat