Jami Petteri Klemolan tapaus oikeuteen: Katoamiseen liitettyä veljeskaksikkoa syytetään nyt murhasta ja hautarauhan rikkomisesta

Pikkukylä järkyttyi 21-vuotiaan Jami-Petterin surmasta – huhuja ruumiin sijainnista liikkuu ympäriinsä 5:53
Pikkukylä järkyttyi 21-vuotiaan Jami-Petterin surmasta. MTV Uutiset Live kävi paikan päällä. Katso lähetys yltä.

Kesällä Kaustisella kadonneen ja murhatuksi epäillyn Jami Petteri Klemolan tapauksessa on nostettu syytteet kahta epäiltyä vastaan.

Veljeskaksikkoa syytetään murhasta ja hautarauhan rikkomisesta. Syytteet nostettiin viime perjantaina, marraskuun 27. päivä.

Asiaa on määrä käsitellä Pohjanmaan käräjäoikeudessa Kokkolassa perjantaina 11. joulukuuta. Veljekset ovat tällä hetkellä vangittuina rikoksesta epäiltynä.

Veljekset murtuivat kuulusteluissa

Jami Petteri Klemola katosi Kaustisella 16. päivä kesäkuuta. Noin kaksi kuukautta myöhemmin, 26. elokuuta, poliisi löysi Klemolan ruumiin Vetelin Porasenjoelta.

Poliisi kertoi jo varhaisessa vaiheessa, että Klemolan epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi. Teosta epäiltynä ovat olleet veteliläislähtöiset, vuosina 1990 ja 1993 syntyneet veljekset. Miehet vangittiin rikoksesta epäiltynä heinäkuun alussa.

MTV Uutiset kertoi kesällä omiin tietoihinsa nojaten, että veljekset olivat vaienneet poliisikuulusteluissa itsepintaisesti.

Syksyn tullen muurit alkoivat kuitenkin mitä ilmeisimmin murtua. Poliisi kertoi esitutkinnan loppumetreillä, että epäillyt olivat lopulta yhteistyöhaluisia ja kertoivat Klemolan katoamisillan tapahtumista ja sitä seuranneista myöhemmistä tapahtumista.

Poliisi on kertonut uskovansa, että Klemola surmattiin katoamisiltana Kaustisella sijaitsevassa yksityisasunnossa. Polisiin epäilyjen mukaan tekoa oli suunniteltu ennalta. On myös kerrottu, että illan aikana Klemolan ja veljesten välillä oli ollut riitaa.

Tämän jälkeen veljesten uskotaan kuljettaneen ruumiin Vetelin Räyrinkiin ja kätkeneen sen jokeen hävittämisyriksen jälkeen. Poliisi löysi ruumiin sen jälkeen, kun toinen epäillyistä kertoi kuulusteluissa kätköpaikan.

Aiempaa rikostaustaa

Kumpikin henkirikoksesta epäillyistä veljeksistä on aiemmin ollut kahnauksissa lain kanssa. Molemmilla on taustallaan runsaasti oikeusjuttuja.

Kumpikin on vastannut Pohjanmaan käräjäoikeudessa useita kertoja syytteisiin törkeistä rattijuopumuksista. Lisäksi toista veljeksistä on syytetty pahoinpitelystä ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Miehet ovat molemmat olleet oikeuden kanssa tekemisissä myös erilaisiin velka-asioihin liittyen.

Lue myös:

    Uusimmat