Jada Pinkett Smith myöntää suhteen räppärin kanssa – ajautui tilanteeseen avioliiton ollessa kriisissä Will Smithin kanssa: "Me käytännössä erosimme"
Jada Pinkett Smith ja Will Smith purkivat asian Pinkett Smithin Facebook-ohjelmassa Red Table Talk.
Näyttelijä Jada Pinkett Smith, 48, ajautui hiljattain kohun kohteeksi, kun räppäri August Alsina, 27, väitti olleensa suhteessa Pinkett Smithin kanssa ja että tämän aviomies, näyttelijä Will Smith, 51, olisi antanut suhteelle suostumuksensa. Pariskunta keskusteli asiasta yhdessä Red Table Talk -ohjelmassa, ja Pinkett Smith myönsi suhteen. Nainen kertoi pariskunnan avioliiton olleen tapahtuneen aikaan vakavassa kriisissä.
– Jep, olin niin kyllästynyt sinuun. Niin kypsä sinuun. Mutta avioliitot ovat sellaisia joskus, Smith pohti.
– Me käytännössä erosimme, Pinkett Smith puolestaan totesi.
Samoihin aikoihin, eli noin neljä vuotta sitten, pariskunta tutustui Alsinaan, jota he halusivat auttaa tämän huonon terveydentilan vuoksi. Alsina sairastaa autoimmuunitautia.
Kun pariskunnan avioliitto oli pahimman kriisinsä aallonharjalla pariskunta kertoo päättäneensä lähteä ainakin hetkeksi eri teille pohtimaan, mitä he kumpikin halusivat ja mikä tekisi heidät onnellisiksi. Sekä Smith että Pinkett Smith kertovat olleensa kumpikin tuohon aikaan sitä mieltä, että suhde oli ohi.
– Todella, me olimme ohi, Pinkett Smith totesi.
Väliaikaisen eron aikana Pinkett Smith ja Alsina lähentyivät.
– Näin ollen, ajan kuluessa, ajauduin erilaiseen kommellukseen Augustin kanssa, Pinkett Smith kertoi.
Smith kehotti vaimoaan kutsumaan kyseistä "kommellusta" mieluummin parisuhteeksi, minkä puoleen myös Pinkett Smith taipui. Suhteensa aikana Pinkett Smith kertoo tajunneensa, ettei onnea voi kuitenkaan löytää "oman itsensä ulkopuolelta".
Pariskunta keskusteli ohjelmassa myös siitä, antoiko Smith todella suhteelle oman "suostumuksensa".
– Ainut ihminen, joka voi antaa luvan sellaiseen, on minä itse, Pinkett Smith kertasi Smithin myötäillessä vaimoaan.
Pinkett Smith arveli Alsinan kuitenkin tarkoittaneen "suostumuksen antamisella" sitä, että Smith ja Pinkett Smith olivat tuohon aikaan erossa ja näin ollen Alsina ei toiminut heidän suhteessaan kolmantena pyöränä. Myöhemmin pariskunta löysi toisensa jälleen, eivätkä he ole kertomansa mukaan olleet vuosiin yhteydessä Alsinaan.
Pariskunta kertoo löytäneensä kriisinsä jälkeen "tinkimättömän rakkauden" tilan suhteestaan. Smith ja Pinkett Smith ovat olleet naimisissa vuodesta 1997 lähtien ja heillä on kaksi yhteistä lasta, 22-vuotias Jaden Smith ja 19-vuotias Willow Smith. Lisäksi Smithillä on 27-vuotias poika Trey Smith aiemmasta liitostaan.
Uusimmat
-
23:27
Yle: Essayah vastusti Israel-päätöstä yli kolme viikkoa sen jälkeen, kun asiasta oli päätetty
-
22:45
Toimittaja Tel Avivissa: "On tullut tavaraa taivaalta huomattavasti enemmän" – MTV seuraa
-
22:34
Hurrikaani Milton voimistui viidennen asteen hirmumyrskyksi – Floridaan julistettu hätätila
-
22:13
Skandaali Ruotsissa: Liivijengiläinen huippupoliitikon juhlien vakiovieras
-
22:10
Huuhkajille helpotusta? Englannilta tipahti kolme pelaajaa, mukana huippulupaus
-
22:04
Suomalainen yllätysnimi aloittaa kautensa NHL:ssä
-
21:44
VG: Norjalaisvanhuksilta huijattiin rahaa – Suomessa pidätetty 20 ihmistä
-
21:40
Huippumalli Chrissy Teigen pukeutui lateksiin – esittelee myös erikoista tatuointia
-
21:23
Valeasuun sonnustautunut lääkäri antoi äitinsä kumppanille myrkkypistoksen koronarokotteen sijaan
-
21:12
Moni alakoululainen kertoo tuntemattomien lähestyneen somessa – näin vanhempien kannattaa käsitellä asiaa
-
21:06
Etelä-Savon aluevaltuusto piti kokouksen etänä – syynä turvallisuusuhka
-
21:00
Lasten ja nuorten tapaturmaiset kuolemat vähentyneet dramaattisesti – tämä trendi kuitenkin "hirveän huolestuttava"
-
20:49
Olli Jokisen Timrå linjasi suomalaisesta jymyuutisesta: "Emme näe syytä paniikkiin"
-
20:45
Tätä et nähnyt Maajussille morsian -jaksossa! Tällainen oli Samulin ja puolisoehdokas Kristan puhelu
-
20:32
Kuningas Charlesin syöpähoidot keskeytetään – lähtee pitkälle matkalle
-
20:27
Terrorismi, energiakriisi ja pakolaisaallot – näin suursota Lähi-idässä voi iskeä Eurooppaan
-
20:25
Pelastakaa Lapset ei pian enää ota uusia hakijoita kansainväliseen adoptioon – taustalla yksi muutos
-
20:05
Jokereilta tipahti poikkeuksellisen suora ulostulo
-
19:44
Yksi otettu kiinni Israelia tukevan mielenosoituksen yhteydessä Helsingissä
-
19:15
Maajussi-Tarja paljastaa: Ismo huutokauppasi hänet toiselle miehelle – lopputulos yllätti!
-
Lataa lisää