Suomi on melkein kaikilla mittareilla tasa-arvon kärkimaa. Silti täällä on lain voimalla varmistettu mahdollisuus sukupuoliseen syrjintään. Kiintiöt ovat ovelia pikku pirulaisia.
Lain mukaan sukupuoli saa olla työntekijän palkkaamisen peruste vain, jos sille on ”työn laadusta johtuva painava syy”. Painava syy voisi olla esimerkiksi teatterirooli, joka edellyttää miestä tai naista.
Kuitenkin kunnilla ja valtiolla on tälläkin hetkellä käytössään sukupuoleen perustuvia kiintiöitä tehtävissä, joissa sukupuolella ei ole työn tekemisen kannalta mitään merkitystä.
Miten se on mahdollista? Lakihan kieltää sellaisen.
Se on mahdollista, koska laki samaan aikaan määrää edistämään ”tosiasiallista tasa-arvoa". Naisten syrjinnän ehkäisemiseksi ns. ”väliaikaiset erityistoimet" ovat sallittuja.
Laki siis mahdollistaa väliaikaisesti yhden syrjinnän muodon eli kiintiön, jos sillä ehkäistään toista eli naisten syrjintää.
Samalla perusteella kiintiöitä on haluttu pörssiyhtiöiden hallituksiin. Taustalla on ajatus, että naisia on yhtiöiden johtoryhmissä vähemmän, koska heitä syrjitään.
Syrjinnästä ei näyttöä
Kaikki olisi muuten täysin ymmärrettävää, mutta kuviossa on yksi ongelma: naisten syrjinnästä ei ole näyttöä. Näyttöä on siitä, että miehiä valikoituu enemmän yhtiöiden johtoon, mutta se on eri asia.
Tasa-arvovaltuutetulle ei ole tullut yhtään syrjintäepäilyä pörssiyhtiön johtoryhmäpaikkojen suhteen.
Kysyin tätä myös THL:n ja kahden yliopiston asiantuntijoilta. He ohjasivat minut edelleen asiantuntijalle, joka halusi pysyä nimettömänä vedoten tutkimuksen tekemisen luottamuksellisuuteen.
Hän sanoi, että ei ole törmännyt näyttöön, joka osoittaisi naisten vähyyden johtuvan syrjinnästä.
Teoria naisten syrjinnästä on siis arvaus. Teoriaa vastaan kuitenkin taistelee näytön puutteen lisäksi vapaa markkinatalous.
Jos yritykset järjestelmällisesti jättäisivät valitsematta johtoryhmiinsä päteviä naisia, jäisi työmarkkinoille valtava määrä huippuosaamista muiden yritysten käytettäväksi. Syrjintä antaisi siten kilpailijoille selvän edun.
Jotta kukaan ei hyödyntäisi etua, edellyttäisi se lähes koko yritysmaailman kattavaa salaliittoa. Kierojen ukkojen olisi keskenään pitänyt sopia, että päteviäkään naisia ei palkata. Kukaan ei saisi myöskään suurempien tuottojen kiilto silmissään livetä kartellista.
Järjestelmän nimittäminen salaliitoksi kuulostaa hiukan epätieteelliseltä, joten yleensä sitä kutsutaan ”rakenteeksi” tai ”patriarkaaliseksi järjestykseksi”.
Syrjintäteoriaa vastaan taistelee sekin, että naisilla on täysi mahdollisuus perustaa oma yritys. Sinne he voisivat palkata, keitä huvittaa ja tehdä asiat paremmin.
Sitä kautta sovinistiset äijätkin konkurssin ryminässä lopulta ymmärtäisivät, että pieleen meni rekrytointi. Niin ei kuitenkaan ole tapahtunut, mikä viittaa siihen, että nykyisissä hallituksissa istuvat sedät eivät ole siellä jalkovälinsä takia.
Kuulostaa sopupeliä
Mutta miten on mahdollista, että kun syrjintää ei voida osoittaa tapahtuvan, sitä silti ehkäistään kiintiöillä? Se on mahdollista, koska kiintiöt oikeuttava syrjintä on määritelty eri tavalla kuin ”todellinen” syrjintä.
Käytännössä kiintiöt oikeuttava, ”laajennettu” syrjintä tarkoittaa, että ei ole olennaista miksi naisia on hallituksissa vähemmän. Syrjinnäksi riittää pelkästään se, että naisia on hallituksissa vähemmän.
On tietysti makuasia, mitä pitää syrjintänä, mutta omassa sanastossani moinen kulkee ennemminkin nimellä sopupeli. Koukeroisen lain artiklasta 1 voi jokainen tehdä tulkintansa täällä.
Mutta palataanpa selityksiin. Jos naisia ei ole johtoryhmissä vähempää ”todellisen” syrjinnän vuoksi, niin miksi sitten? Voisiko sitä selittää jotenkin muuten? Kyllä voi.
Tutkimuksista tiedetään hyvin, että miehillä ja naisilla on keskimääräisiä eroja persoonallisuudessa. Yksi selvimmistä eroista on se, että naiset ovat sovinnollisempia, kun taas miehet ovat aggressiivisempia ja kilpailunhaluisempia. Lisäksi miehet ottavat enemmän riskejä.
Tästä on johdettu hypoteesi, että miesten kilpailuhenkisyys yhdistettynä suurempaan riskinottoon ajaa heidät sekä hierarkioiden huipuille että niiden alaosiin. Siksi miehet täyttävät yritysten johtoryhmät, mutta myös vankilat ja kodittomien yömajat. Vuonna 2015 vangeista 92% ja asunnottomista 77% oli miehiä.
Tiedetään myös, että miehet ovat kiinnostuneempia urasta, naiset perheestä. Sekin selittää naisjohtajien aliedustusta.
Arvailla voi mitä haluaa, mutta yksi on varmaa: kiintiöt syrjivät niitä, jotka jäävät kiintiöiden ulkopuolelle. Se ei muutu, vaikka niitä nimittäisi ”tosiasiallisen tasa-arvon jouduttamiseksi”.