Etelä-Afrikassa puhuttaa poliisijohtajan mystinen murha. Mark Minnie murhattiin juuri sen jälkeen, kun hän paljasti kirjassaan yksityiskohtia väitetystä pedofiiliringistä, joka toimi Etelä-Afrikassa 1980-luvulla. Asiasta kertoo BBC.
58-vuotias Minnie löydettiin päähän ammuttuna. Monet eivät usko poliisin kertomaa siitä, että Minnie olisi tehnyt itsemurhan ystävänsä maatilalla.
– Itsemurhaviesti ei tarkoita sitä, että hän olisi kirjoittanut sen omasta tahdostaan. Hän on voinut kirjoittaa sen pakon edestä. Kysymyksiä herättää myös se, että Minnie ampui itsensä toisen aseella, sanoo tutkiva journalisti Jacques Pauw.
Ennen kuolemaansa Minnie oli väittänyt, että Etelä-Afrikan entinen puolustusministeri Magnus Malan oli osa pedofiilirengasta, joka raiskasi poikia väitettyjen kalastusretkien aikana.
Minnien mukaan pojat lensivät saarelle sotilashelikoptereilla, heidät juotettiin humalaan ja sitten seksuaalisesti hyväksikäytettiin.
Mark Minnie oli toinen The Lost Boys of Bird Islandin kirjoittajista.
Kirja esitti väitteitä valtaeliitistä
Minnie ja tutkiva toimittaja Chris Steyn kirjoittivat yhdessä tänä vuonna julkaistun The Lost Boys of Bird Island -kirjan, joka kertoo väitteitä entisestä puolustusministeristä ja 1980-luvun pedofiiliringistä.

