Itse tehdyt paikkakorttipidikkeet kruunaavat joulukattauksen

Muista sitoa tikkunekut yhteen kahdesta kohtaa.
Julkaistu 09.12.2013 13:42(Päivitetty 09.12.2013 14:39)

Jouluna tärkeintä perheen kanssa vietetyn ajan lisäksi on myös jouluruokien nautiskelu. Kruunaa siis joulukattaus upeilla itse tehdyillä paikkakorttipidikkeillä.

Useimpien mielestä joulussa parasta on viettää aikaa perheen kanssa jouluruokia syöden. Jouluruoka taas maistuu entistä herkullisemmalta upeasti katetun pöydän äärellä. Joulupöytäkattauksen kruunaa ihastuttavat itse tehdyt paikkakorttipidikkeet. Niitä saa valmistettua nopeasti ja helposti.

Tarvikkeet:

Nauhaa

Sakset

Paperia

Tussin

Tikkunekkuja

Muista sitoa tikkunekut yhteen kahdesta kohtaa.

Valmistus:

Yhden paikkakorttipidikkeen valmistamiseen tarvitset koristenauhaa, sakset ja kolme tikkunekkua. Koristenauhaksi sopii muun muassa paperinauha tai joulunauha. Paikkakortin valmistamiseen tarvitset vain paperia, tussin ja mielikuvitusta.

Leikkaa suhteellisen pitkä nauhan pätkä, jonka sitten sidot kolmen tikkunekun alaosaan. Tämän lisäksi myös tikkunekkujen yläosa pitää sitoa kiinni, jotta ne eivät osoita eri suuntiin. Askartele mieluinen nimikyltti ja aseta se tikkunekkujen päälle.

Valmista jokaiselle vieraalle omat paikkakorttipidikkeet sekä kortit. Paikkakorttien askartelussa saa käyttää luovuutta ja lisätä siihen nimen lisäksi esimerkiksi jouluisia tarroja tai muita koristeita.

Lue myös:

Joulukukkamarkkinoilla on uusi suosikkitulokas

Älä unohda näitä juhlakattauksesta – katso kuvagalleria

Sisusta kotisi rakkaudella – viihdyt taatusti paremmin

5 piparmintun terveyshyötyä – näitä et tiennyt!

Ira Juvonen, ira.juvonen@mtv.fi

Lähde: Real Simple

Tuoreimmat aiheesta

DIY