Italian taloustilanne huolestuttaa: "Voi aika nopeasti olla se tilanne, että Italia on kolkuttelemassa muiden euromaiden ovia, että saiskos vähän rahaa"

Markkinaraati: Euroopan pankit kuntotestissä 15:46

EU-komissio hylkäsi aiemmin tällä viikolla Italian jättämän budjettiesityksen. Päätös oli historiallinen, sillä kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun EU:n jäsenmaan budjetti hylätään.

Italia on laatinut budjetin, jonka alijäämä on 2,4 prosenttia. Maan valtionvelka ja isot korkomaksut ovat herättäneet huolta ympäri euroaluetta jo pidemmän aikaa.

OP:n pääjohtaja Timo Ritakallion mukaan tilanne on monessa mielessä hankala. Hänen mukaansa Italia on euromaista yksi velkaisimpia, ja toisaalta Italian pankkisektori on yksi heikoimmista euroalueilla.

– Kreikan aiheuttama euroalueen velkakriisi on muistissa, mutta tämä on megaluokkaa isompi. 23 prosenttia kaikesta euroalueen valtionvelasta on Italian velkaa. Se on itse asiassa 2,3 biljoonaa euroa, mikä on aivan huikea summa rahaa, Ritakallio kuvailee Huomenta Suomen Markkinaraadissa.

Kauppalehden toimituspäällikkö Jari Saarion mukaan kaikista pahin skenaario olisi kuitenkin se, että Italia päättäisi erota eurosta.

Tämänhetkiset näkymät eivät kuitenkaan ole optimaalisia nekään.

– Voi aika nopeasti olla se tilanne, että Italia on kolkuttelemassa muiden euromaiden ovia, että saiskos vähän rahaa, Saario kuvailee.

Katso yltä videolta Huomenta Suomen Markkinaraadin keskustelu Italian kinkkisestä taloustilanteesta ja sen tulevaisuudennäkymistä!

Lue myös:

    Uusimmat