Euroryhmä neuvottelee kunnianhimoisesta 500 miljardin euron paketista, josta toivotaan apua koronan aiheuttamaan talouskriisiin

7:15
Viime viikolla uutisaamussa pohdittiin, miten syvälle talous sukeltaa koronan vuoksi.

Puheenjohtaja Centenon mukaan paketti on todennäköisesti kaikkein kookkain ja kunnianhimoisin, mitä ryhmässä on koskaan valmisteltu.

Euroryhmän tiistaiseen kokoukseen oli latautunut paljon odotuksia. EU-maiden valtiovarainministerien pyrkimyksenä oli löytää sopu seuraavista yhteisistä toimista, joilla koronaviruspandemian aiheuttamaa talouskriisiä voitaisiin taltuttaa.

Ennen kokousta euroryhmän puheenjohtaja Mario Centeno ennakoi, että ratkaisuksi sommitellaan kolmiosaista pakettia, joka olisi kooltaan noin 500 miljardia euroa. Pakettiin kuuluisi Euroopan kriisirahaston EVM:n käyttö, Euroopan investointipankin takausvaltuuksien nosto sekä komission ehdottama lainaohjelma työpaikkojen turvaamiseksi.

– Se on todennäköisesti kaikkein kookkain ja kunnianhimoisin paketti, mitä euroryhmässä on koskaan valmisteltu, Centeno arvioi videokommentissaan.Valtiovarainministerien videokokous alkoi iltapäivällä, ja iltakahdeksalta Suomen aikaa neuvottelut olivat edelleen käynnissä.

Centeno toivoo selkeää sitoumusta

Koronaviruksen aiheuttama talouskriisi koettelee koko Eurooppaa. EU:ssa on tehty useita toimia taloustilanteen helpottamiseksi. EU-komissio on esimerkiksi tuonut joustoja budjetti- ja valtiontukisääntöihin, mutta ennen tiistaita EU-maat eivät olleet onnistuneet löytämään yhteistä säveltä seuraavista askelista.

Esimerkiksi kriisirahasto EVM:n käytöstä ei ollut ennen kokousta saavutettu yksimielisyyttä. Ministerien odotettiin keskustelevan pitkään muun muassa siitä, millaisia ehdollisuuksia EVM:n käyttöön liitetään

Puheenjohtaja Centenon mukaan on tärkeää suojella koronatilanteen pahiten koettelemia sekä varmistaa, että EU:n sisämarkkinat selviävät kriisistä vahingoittumattomina.

– Vetoan ministereihin, että he tekevät selkeän sitoumuksen koordinoidusta ja kookkaasta toipumissuunnitelmasta, Centeno sanoi ja korosti tilanteen poikkeuksellisuutta.

Eripuraa yhteisestä velasta

Odotuksissa oli, että ministerien keskustelut lipuisivat myös kysymykseen yhteisestä velasta, vaikka se ei Centenon ennakoimaan pakettiin kuulunut.

Euroryhmän kokouksen alla ranskalainen sisämarkkinakomissaari Thierry Breton ja italialainen talouskomissaari Paolo Gentiloni vetosivat yhteisessä kirjoituksessaan jäsenmaihin, jotta nämä osoittaisivat päättäväisyyttä ja innovatiivista henkeä.

Komissaarit nostivat esiin ratkaisuehdotuksen eurooppalaisesta rahastosta, joka voisi tarjota pitkäaikaisia velkakirjoja.

Yhteistä velkaa kannattavat euromaista erityisesti Italia, Espanja ja Ranska, kun taas esimerkiksi Saksa ja Hollanti ovat ajatusta vastaan.

Myös Suomi vastustaa yhteisen velan ottamista. Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) ei ennättänyt ennakolta kommentoimaan STT:lle odotuksiaan euroryhmän kokouksesta. Euroryhmän kokousta käsiteltiin maanantaina eduskunnan suuressa valiokunnassa. Valiokunnan saamassa valtiovarainvaliokunnan lausunnossa todetaan, että "poikkeustilanteessakaan ei tulisi kumota maiden omaa vastuuta talouspolitiikkansa hoidosta eikä lisätä yhteisvastuullista velkaa".

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa puolestaan nostetaan esiin, että EVM:n käytössä tulee toteuttaa ehdollisuus "EVM-sopimuksen edellyttämällä tavalla, suhteuttaen se kriisin erityisluonteeseen sekä rahoitustuen määrään ja laina-aikoihin".

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja