Israel on ilmoittanut tunnustaneensa virallisesti Somalimaan itsenäiseksi valtioksi. Somalia tuomitsee päätöksen.
Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanslia kertoi tapaninpäivänä Israelin tunnustavan Somalimaan itsenäisyyden.
Israelista tuli näin ensimmäinen maa, joka on virallisesti tunnustanut Somalimaan itsenäiseksi.
Somalimaa julistautui yksipuolisesti itsenäiseksi Somaliasta vuonna 1991. Se on vakaa ja rauhallinen alue verrattuna muuhun Somaliaan, mutta senkin toimet ovat aiheuttaneet jännitteitä alueella.
Somalimaalla on oma raha, passi ja asevoimat, mutta yksikään muu valtio ei ollut tunnustanut sitä ennen Israelia.

Netanjahu kutsui Israelin ja Somalimaan ystävyyttä uraauurtavaksi ja historialliseksi videopuhelussaan Somalimaan presidentin Abdirahman Mohamed Abdullahin kanssa, kertoi al-Jazeera-uutiskanava. Netanjahu kutsui Abdullahin myös vierailulle Israeliin.
Abdullahi, joka on myös Suomen kansalainen, ylisti niin ikään Israelin päätöstä historialliseksi.

Lue myös: Suomen kansalainen valittiin Somalimaan presidentiksi
Somalia tuomitsee
Somalia on tuominnut Israelin päätöksen Somalimaan tunnustamisesta tuoreeltaan. Somalia pitää tunnustamista tahallisena hyökkäyksenä Somalian suvereniteettia vastaan.
Myös Egypti ja Turkki tuomitsivat Israelin päätöksen. Turkki, joka ylläpitää läheisiä välejä Somaliaan, sanoi pitävänsä tunnustamista Somalian sisäisiin asioihin sekaantumisena sekä Israelin oman laajentumispolitiikan jatkumona.
Somalian ulkoministeriö varoitti lausunnossaan, että Israelin päätös vaarantaa vakavasti alueellisen vakauden ja turvallisuuden sekä nostaa poliittisia jännitteitä.
