Israel on ensimmäinen YK:n jäsenvaltio, joka tunnustaa Somalimaan itsenäisyyden.
YK:n turvallisuusneuvosto on kutsuttu hätäistuntoon maanantaiksi, kertoo The Times of Israel. Istunnossa neuvoston jäsenmaiden odotetaan tuomitsevan Israelin perjantainen päätös tunnustaa Somalimaan itsenäisyys.
Israel on ensimmäinen YK:n jäsenvaltio, joka tunnustaa Somalimaan itsenäisyyden. Israelin ilmoitus on tuomittu laajasti.
Israel ilmoitti tunnustamisesta vain päiviä ennen kuin Somaliasta tulee turvallisuusneuvoston puheenjohtaja ensi vuoden alussa.
Somalimaata on väläytelty mahdollisesti kohteena, jonne Israelin miehittämän Gazan kaistan asukkaita vietäisiin.
Somalimaa sijaitsee Somalian pohjoisosassa. Se julistautui yksipuolisesti itsenäiseksi Somaliasta vuonna 1991. Se on vakaa ja rauhallinen alue verrattuna muuhun Somaliaan, mutta senkin toimet ovat aiheuttaneet jännitteitä alueella. Somalimaan presidentillä Abdirahman Mohamed Abdullahilla on myös Suomen kansalaisuus.
