Israel testasi varautumista koronaviruksen ”tuomiopäivän-varianttiin” – nämä heikkoudet Omega-harjoitus paljasti

Israelissa järjestettiin viime viikolla kansallinen varautumisharjoitus, koodinimeltään Omega.

Israelissa eletään tällä hetkellä rauhallista vaihetta koronapandemiassa. Haaretz-lehti kirjoittaa, että koronan neljäs aalto on saatu aisoihin ja ihmisille on alettu antaa kolmansia rokoteannoksia.

Israelissa kuitenkin pelätään koronaviruksen viidennen aallon rantautumista pian. Maassa järjestettiin viime viikolla kansallinen varautumisharjoitus, koodinimeltään Omega.

Kuvitteellinen variantti veti maton alta rokotteiden antamalta turvalta

Harjoituksessa laadittiin kuvitteellinen tilanne, jossa viidennen aallon myötä leviäisikin koronaviruksen ”tuomiopäivän-variantti”, joka olisi immuuni rokotteille.

Kuvitteellisuudestaan huolimatta uhkakuvaan suhtauduttiin harjoituksessa tosissaan ja siihen osallistui Israelin vaikuttajia pääministeristä lähtien.

Harjoituksessa tilanne vietiin äärimmilleen, jotta järjestelmän ja päätöksenteon toimivuutta päästiin kokeilemaan.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Korona leviää nyt erityisesti nuorilla ja lapsilla, pitäisikö rokotuksia laajentaa alle 12-vuotiaisiin? THL:n ylilääkäri vastaa 5:33
Video: Korona leviää nyt erityisesti nuorilla ja lapsilla, pitäisikö rokotuksia laajentaa alle 12-vuotiaisiin? THL:n ylilääkäri vastaa

Sen lisäksi, että kuviteltu tuomiopäivän-variantti oli harjoituksessa immuuni rokotteille, niin se iski kovaa lapsiin ja nuoriin aiheuttaen korkeaa kuolleisuutta. Harjoituksessa siis käytännössä vedettiin matto alta koronarokotusten antamalta turvalta. Harjoituksessa pitikin kehittää uudenlaisia toimintamalleja kamppailussa virusta vastaan.

Heikkouksia uuden variantin edessä

Yksi torjuntakeino voisi olla koronalääkkeiden hankkiminen ennakkoon – olettaen, että ne toimisivat uutta varianttia vastaan. Lääkintätoimet tulisivat yhteiskunnalle huomattavasti edullisemmaksi kuin yhteiskunnan sulkeminen.

Haaretzin toimittaja Amos Harelin mukaan Omega-harjoitus nosti esille heikkouksia uuden variantin edessä. Hätätilaan siirtyminen tavallisesta rutiinista osoittautui harjoituksessa hankalaksi. Myös tiedonvälityksessä havaittiin heikkouksia ja eri ministeriöiden välisessä yhteistyössä oli aukkoja.

Harelin mukaan yksi Israelin perusongelmista on kykenemättömyys seurata viruksen leviämistä ulkomailla. Myös ulkomailta palaavien ihmisten tarkastuksessa on lehden mukaan heikkouksia.

The Guardian kertoo, että kyseessä oli maailman ensimmäinen laajamittainen harjoitus koronavalmiuden testaamiseksi. 

Lue myös:

    Uusimmat