Medioissa on kerrottu ainakin kahden yli kymmenkerroksisen tornitalon tuhoamisesta hiljattain.
Israelin hyökkäykset Gazan kaupungissa ovat jatkuneet tänään raskaina. Medioissa on kerrottu ainakin kahden yli kymmenkerroksisen tornitalon tuhoamisesta perjantain ja lauantain aikana.
Israelin armeija on itse vahvistanut ainakin yhden tornitalon tuhoamisen Gazan keskustassa.
Israelin puolustusministeri Israel Katz julkaisi X-tilillään ainakin kaksi videota, joissa tornitalo tuhoutuu räjähdyksessä maan tasalle pölypilven keskelle. Ei ollut heti selvää, mikä tai mitkä rakennukset olivat videoilla. Katz varoitti iskujen jatkuvan.
Aiemmin Israelin armeija varoitti iskevänsä tornitaloon Gazan kaupungissa ja määräsi asukkaita poistumaan. Israelin mukaan äärijärjestö Hamas käytti rakennusta.
Qatarilaiskanava al-Jazeera julkaisi tänään videon, jolla näkyy, kuinka yksi tornitaloista romahtaa iskun voimasta. Al-Jazeeran mukaan 12-kerroksinen asuinrakennus oli yksi Gazan kaistan korkeimmista tornitaloista, johon oli majoittunut kotitaloistaan paenneita ihmisiä.
Korkeita tornitaloja oli pidetty kanavan mukaan turvallisina ja siksi asukkaat pitävät sen tuhoamista hälyttävänä merkkinä hyökkäyksen voimistumisesta.