Israel ja äärijärjestö Hamas jatkavat aselepoa päivällä. Hamas kertoo päässeensä asiasta sopuun Israelin kanssa. Neuvotteluissa välittäjänä toiminut Qatar on niin ikään vahvistanut aselevon jatkuvan perjantaihin saakka.
Qatarin ulkoministeriön mukaan osapuolet sopivat jatkosta aiempien ehtojen mukaisesti. Qatarilaisministeriö tarkensi näiden ehtojen koskevan muun muassa tulitaukoa ja humanitaarisen avun pääsyä alueelle.
Israelin asevoimat puolestaan sanoi, että tauko taisteluissa jatkuu samalla, kun neuvottelut muun muassa panttivankien vapauttamiseksi jatkuvat.
Neuvottelut aselevon jatkamiseksi olivat käyneet kiivaina, ja jatkosta ilmoitettiin viime minuuteilla. Perjantaina alkaneen aselevon oli määrä päättyä tänään aamuseitsemältä, jos sopua sen jatkamiseksi ei olisi syntynyt.
Aselevon aikana Hamas on vapauttanut satakunta panttivankia ja Israel päälle 200 palestiinalaisvankia. Lisäksi Gazaan on saatu toimitettua humanitaarista apua.
Israel kertoo saaneensa listan panttivangeista, joita Hamas on tänään vapauttamassa Gazan kaistalta. Vapautettavat panttivangit ovat naisia ja lapsia. Tänään vapautettavien vankien määrää ei kerrottu.
Hamas vapautti toistakymmentä, Israel 30
Keskiviikkona Hamas vapautti kymmenen israelilaista panttivankia. Israelin pääministerin kanslia kertoi varhain torstaina vapautettujen saapuneen Israeliin. Lisäksi Hamas vapautti viranomaisten mukaan neljä thaimaalaista panttivankia sekä kaksi Venäjän kansalaista, joiden vapautuksesta ei ollut sovittu aseleposopimuksessa.
Qatarin ulkoministeriön edustajan mukaan keskiviikkona vapautettujen israelilaispanttivankien joukossa oli yksi Hollannin ja yksi Yhdysvaltain kaksoiskansalainen sekä kolme Saksan kaksoiskansalaista.
Israelilaispanttivankien ikäjakaumasta on kerrottu eri lähteistä hieman toisistaan poikkeavaa tietoa. Israelin pääministerin kanslian mukaan keskiviikkona vapautettujen israelilaisten panttivankien joukossa oli viisi naista, kolme lasta ja kaksi 18-vuotiasta miestä. Qatarin ulkoministeriön edustajan mukaan sen sijaan viiden naisen lisäksi vapautettiin viisi alaikäistä.