Paperisella valtakirjalla ei vuoden 2026 alkaen voi enää noutaa passeja tai henkilökortteja. Taustalla on Euroopan unionin vaatimus.
Esimerkiksi lähiomaisen tai muun tuttavan passin ja henkilökortin noutaminen noutopaikasta pelkällä paperisella valtakirjalla ei onnistu enää ensi vuonna. Asiakirja voidaan jatkossa antaa vain lähetyksen vastaanottajalle, tämän huoltajalle tai sellaiselle henkilölle, joka on hakemusprosessin yhteydessä valtuutettu noutamaan lähetys.
Passilähetyksen noutajan voi valtuuttaa jatkossa vain sähköisesti tai niin, että valtuuttaja käy henkilökohtaisesti poliisiasemalla. Henkilökorttilähetyksen noutajan voi valtuuttaa vain henkilökohtaisesti poliisiasemalla. Valtuutetun henkilön ei tarvitse olla paikalla valtuutushetkellä.
Poliisin mukaan paperisesta valtakirjasta luovutaan, sillä se on helppo väärentää. Valtuutustapa henkilökorttilähetyksissä on tiukempaa EU:n uuden vaatimuksen takia. Henkilökortin siruun asennetaan nykyään sähköiseen tunnistusväline eli kansalaisvarmenne.
Jos passisi tai henkilökorttisi on myönnetty ennen joulukuun 5. päivää, sen noudossa voi käyttää yhä paperista valtakirjaa. Vuodenvaihteen jälkeen tämäkään ei ole enää mahdollista.

