EU:n henkilökorttiasetusta täydentävä lainmuutos astuu tänään voimaan – Henkilökorttia hakevalta otetaan jatkossa sormenjäljet

3:05
Katso video: MTV:n Eurooppa-kirjeenvaihtaja kertoi viime viikolla EU-maiden rokotetilanteesta.

Kortin ulkoasua päivitetään niin, että se on yhtenäinen muiden EU-maiden henkilökorttien kanssa.

Suomessa astuu tänään voimaan EU:n henkilökorttiasetusta täydentävä lainmuutos.

Keskeisimpänä muutoksena on se, että matkustusoikeudellisen henkilökortin hakijalta otetaan jatkossa sormenjäljet. Lisäksi kortin ulkoasua päivitetään niin, että suomalainen kortti on EU-asetuksen edellyttämällä tavalla yhtenäinen muiden EU-maiden henkilökorttien kanssa. Asetuksen tavoitteena on parantaa EU-maiden kansalaisten henkilökorttien luotettavuutta ja turvallisuutta.

Sormenjäljet otetaan kaikilta 12 vuotta täyttäneiltä matkustusoikeudellista henkilökorttia hakevilta. Sormenjälkeä ei siis otetta esimerkiksi ulkomaalaisen henkilökorttiin tai väliaikaiseen henkilökorttiin, koska ne eivät ole matkustusasiakirjoja.

Sormenjälkien ottamisen osalta sääntely ja prosessi ovat käytännössä samanlaiset kuin passeissa.

Jatkossa sekä passi että henkilökortti voidaan myöntää ilman käyntiä poliisiasemalla, jos hakija on viimeisen kuuden vuoden aikana käynyt passia tai henkilökorttia myönnettäessä tunnistettavana ja tässä yhteydessä on otettu sormenjäljet sekä myös muut edellytykset täyttyvät.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja