Iskut Ukrainan ydinvoimalaan eivät aiheuta suoraa uhkaa Suomelle, arvioi Säteilyturvakeskus

Voisiko Tšernobylin kaltainen ydinonnettomuus tapahtua Zaporižžjan ydinvoimalassa? 4:18
Voisiko Tšernobylin kaltainen ydinonnettomuus tapahtua Zaporižžjan ydinvoimalassa?

Ydinvoimala Ukrainan eteläosassa Zaporizhzhjassa sijaitsee niin kaukana Suomesta, ettei viikonloppuna siihen kohdistuneista iskuista aiheudu suoraa uhkaa Suomelle, arvioidaan Säteilyturvakeskuksesta (STUK).

STUKin ydinvoimalaitosten valvontaosaston johtaja Tapani Virolainen kertoo, että vaikka voimala tuhoutuisi, sen tuhot jäisivät paikallisiksi. Pahimmat seurausvaikutukset ulottuisivat hänen mukaansa noin 10–100 kilometrin alueelle.

Laitos on Virolaisen mukaan samankaltainen kuin Loviisan ydinvoimalaitos, eikä sitä voi verrata vuonna 1986 räjähtäneeseen Tshernobylin ydinvoimalaan, jonka reaktorissa oli paljon tulenarkaa grafiittia.

Vaikkei Suomelle aiheudu iskusta suoria uhkia, Virolainen näkee silti huolestuttavana, että sotaa käydään ydinlaitosalueella.

– En muista, että sotaa olisi koskaan käyty ydinvoima-alueella, tilanne on ainutlaatuinen, Virolainen sanoo.

Ukrainalaiset työskentelevät yhä miehitetyllä laitoksella

Ydinvoimalaitoksen aluetta miehittää Venäjä, mutta voimalan toiminnasta vastaa edelleen Ukrainan valtionyhtiö Energoatom. Virolainen näkee ukrainalaisten työntekijöiden läsnäolon hyvänä asiana.

– On sinällään hyvä, että laitosta ovat käyttämässä ne, jotka sitä osaavat käyttää, hän sanoo.

Ydinvoimalaitokseen on isketty kahteen otteeseen. Ensimmäisessä iskussa perjantaina Energoatomin mukaan tulitus vahingoitti pahasti erillistä rakennusta, jossa varastoidaan typpeä ja happea. Yhtiön mukaan laitoksella on vakava riski typen sekä radioaktiivisten yhdisteiden vuotoon.

Myöhemmin viikonloppuna voimalaan iskettiin toistamiseen. Tällöin kohteena olleen rakennuksen ikkunoihin ja seiniin ja kattoon tuli osumia, mutta sen sisällä säilytettävä ydinpolttoaine ei päässyt vuotamaan, Virolainen kertoo.

Hänen mukaansa säteilytasot alueella eivät ole nousseet, mutta muutama säteilymittari on hajonnut laitoksesta. Aluetta valvotaan kuitenkin jatkuvasti, ja laitoksella on paljon mittareita.

Venäjä ja Ukraina ovat kumpikin syyttäneet toisiaan ydinvoimalan tulittamisesta. Virolaisen mukaan tekijän sijaan Säteilyturvakeskuksella keskitytään ydinvoimalaitoksen tilan arviointiin.

– Toivotaan, ettei kumpikaan ampuisi alueella, vaan seurattaisiin kansainvälisiä sopimuksia, Virolainen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat