Iskikö dagen efter? Huippukokki vinkkaa parhaan korjaussarjan edellispäivän jämäruuista

Päivän nimi: Kari Aihinen 8:38

Jos dagen efter pääsee yllättämään, suomalaisravintoloiden keittiöistä tuttu huippukokki Linnea Vihonen hyödyntää edellispäivän tähteitä.

VIDEO: Kari Aihinen paljastaa juhannuskeittiön trendit

Muun muassa The Cock -ravintolan keittiöstä tutulta, tulevana syksynä Kokkisotaa tähdittävältä Linnea Vihoselta löytyy vinkit paitsi juhannuksen juhlapöytään myös seuraavalle aamulle. 

– Juhannuspöytään kuuluu monesti viinipullo tai kaksi. Pääpäivänä, kun grilli on kuumana, pulloja saattaa kulua pari liikaa ja aamulla vähän väsyttää, huippukokki kuvailee.

– Seuraavana päivänä voi freesata eilisen kasviksia pannulla ja heittää vähän valkosipulia perään. Sen jälkeen vispaa auki kananmunia ja lisää joukkoon ruokalusikallinen maitoa tai kermaa, reilusti suolaa ja mustapippuria. Sitten munat kaadetaan kasvisten päälle ja kypsennetään. Tulee todella herkullinen munakas, Vihonen vinkkaa.

Vihonen näyttää kyntensä ensi syksynä Kokkisota-ohjelman uudella kaudella. Koitokseen loikkaavat myös aiemmilta kausilta tutut Kari Aihinen, Harri Syrjänen, Serko Rantanen, Teemu Laurell ja Tommi Tuominen.

Kokkisota syksyllä 2018 MTV3-kanavalla!

Lue myös:

    Uusimmat