Isälle ja tyttärelle diagnosoitiin sama sairaus – rintasyöpä

Rintasyöpädiagnoosin saaneet isä ja tytär haluvat muistuttaa, että syöpä voi iskeä keneen tahansa – iästä ja sukupuolesta riippumatta. 

Yhdysvaltalainen Vanessa Silva, 42, viettää mielellään isä–tytär-aikaa yhdessä isänsä Arnaldon kanssa niin lounaiden kuin viikonloppumatkojenkin merkeissä. Vaikka isä ja tytär ovat olleet läheisiä aina, yksi traaginen sattuma on tuonut kaksikon yhä lähemmäksi toisiaan. Molemmat heistä nimitäin tietävät, millaista on taistella vakavaa sairautta, rintasyöpää vastaan. 

– Miehenä se on viimeinen asia, jonka odotat kuulevasi, kun menet lääkärille. Mutta minä olen todiste siitä, että tällaista tapahtuu. Pelkästään tänä vuonna kolmetuhatta miestä on saanut diagnoosin ja neljäsataa tulee kuolemaan, mikä on mahdoton asia hyväksyä, eläkkeellä oleva palomies Arnaldon kertoo diagnoosistaan.

"Me näemme nyt jokaisen päivän lahjana"

Miehelle diagnosoitiin toisen asteen rintasyöpä tammikuussa 2007 sen jälkeen, kun hän oli löytänyt erikoisen patin oikeasta nännistään. Mies kertoo olevansa ikuisesti kiitollinen siitä, että meni näyttämään pattia ajoissa lääkärille, sillä se on asia, joka todennäköisesti pelasti hänen, mutta myös hänen tyttärensä hengen. Geenitestien myötä nimittäin selvisi, että isä kantoi BRCA2-geenimutaatiota, jonka seurauksena jokainen hänen lapsensa testattiin geenivirheen varalta.

Arnaldon kaksi lasta antoivat positiivisen testin, josta seurasi myös lisää huonoja uutisia. Kolme kuukautta isän diagnoosin jälkeen mammografia paljasti Vanessalta saman sairauden, rintasyövän. Diagnoosit herättivät perheessä paljon pelkoa, sillä Arnaldon sisko ja hänen viisi tätiään olivat kuolleet rintasyöpään.


Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Tunsin kamalaa syyllisyyttä siitä, että olen siirtänyt tämän geenin tyttäreeni ja mahdollisesti myös lapsenlapseeni, Arnaldo kertoo.

Vaikka syöpäuutiset herättivät paljon pelkoa, oli onni, että sekä isän ja tyttären syöpä diagnosoitiin ajoissa.

– Isäni pelasti henkeni, sillä rintojen poiston jälkeen he huomasivat, että se oli pahempi kuin he olivat luulleet. Se oli todella aggressiivinen, ja ilman isäni diagnoosia en välttämättä olisi täällä tänään, Vanessa kertoo.


Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Isä ja tytär ovat taistelleet yhdessä läpi syöpähoitojen, leikkausten ja hiusten menettämisen. Isästä ja tyttärestä tuli yhteisten kokemusten myötä kuin toistensa parhaat ystävät, ja isä kertoo olevansa ylpeä jokaisesta askeleesta, jonka he ovat ottaneet yhdessä. Syövästä selvinnyt kaksikko kiertää nyt puhumassa lisätäkseen syöpätietoisuutta ja muistuttaakseen ihmisiä siitä, että rintasyöpä voi iskeä myös miehiin.

– Me näemme nyt jokaisen päivän lahjana, ja me haluamme antaa muilla samaa toivoa, isä toteaa.

Lähde: People  

***


Lue myös:

    Uusimmat