Kaksi kouluikäistä lasta joutui viettämään liki kolme helvetillistä vuotta vantaalaisessa uusperheessä.
Vantaan käräjäoikeuden asiakirjojen mukaan tapahtuma-aikaan 11-14-vuotias tyttö ja 9-12-vuotias poika joutuivat isänsä terrorisoimaksi monin eri tavoin. Lasten äiti oli kuollut vuosia aiemmin ja lapset asuivat isänsä, äitipuolensa ja tämän lasten kanssa.
Lapset kertoivat käräjäoikeudessa, että isä pahoinpiteli heitä lyömällä muun muassa risulla selkään ja nyrkillä päähän. Lisäksi isällä oli lasten kertomuksen mukaan julmia tapoja saattaa lapsensa perheessä eriarvoiseen asemaan.
Näin oikeus perusteli rangaistusta
Oikeus langetti isälle vuoden mittaisen vankeusrangaistuksen, kun maksimituomio pahoinpitelystä, siis vyyhden vakavimmasta rikoksesta, on kaksi vuotta vankeutta.
Oikeus katsoi, että rikokset olivat tavallista pahoinpitelyä, heitteillepanoa ja vapaudenriistoa vahingollisempia ja vaarallisempia. Syynä tulkintaan oli muun muassa se, että uhrit olivat lapsia. Lisäksi vahingollisuutta lisäsivat tekoajan pituus ja tekojen toistuvuus sekä se, että kyseessä olivat miehen omat lapset.
Toisaalta oikeus katsoi, että lasten saamat vammat eivät olleet vakavia. Ehdolliseen tuomioon oikeus päätyi siksi, ettei miehellä ole aiempaa rikostaustaa ja siksi, että rangaistus on vain vuoden mittainen.
Lasten kuvaamat tapahtumat sijoittuvat vuosille 2012-2014. Lasten isä, nykyisin 44-vuotias mies tuomittiin viime torstaina Vantaan käräjäoikeudessa muun muassa pahoinpitelyistä ja heitteillepanoista vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Koska ehdollinen rangaistus ei oikeuden mukaan ollut riittävä tekoihin nähden, hänet määrättiin lisäksi 60 tunnin yhdyskuntapalvelusrangaistukseen.
Isä kiisti rikokset, mutta oikeus uskoi lapsia heidän kertomustensa yhtenevyyden, yksityiskohtaisuuden, uskottavuuden ja johdonmukaisuuden vuoksi.
Lasten mukaan väkivalta oli toistuvaa. Tyttö kertoi oikeudessa, että isä löi häntä esimerkiksi silloin, jos hän ei ruokapöydässä syönyt kaikkea ruokaa tai tarpeeksi nopeasti.
Jos lapset eivät poimineet metsäreissulla tarpeeksi marjoja, lapset joutuivat tyttären mukaan hakemaan metsästä risun, jolla isä löi heitä paljaaseen alaselkään.
Lisäksi tytön kertoman mukaan isä potki ja löi lapsia, kun heitä vietiin arestiin.
Pojan mukaan isä löi, töni, potki ja sylki päälle.
Isä kiisti väkivallan ja sanoi joskus vain töytäisseensä lapsia selkään tai läpsäisseensä olkavarteen sanoja tehostaakseen. Marjanpoimintatilanteissa hän oli kertomansa mukaan puhunut Koivuniemen herrasta, muttei suinkaan ollut käyttänyt sitä.
Lasten mukaan isä komensi heidät usein arestiin. Tyttären mukaan arestit johtuivat siitä, että lapset olivat tehneet jotain väärää.
Yleisin arestipaikka oli piha. Tytön mukaan aresti saattoi kestää kaksikin viikkoa siten, että hän oli päivisin ulkona ja yöt sisällä.
Tytär kertoi oikeudessa, että arestiaikoina lapset joutuivat seisomaan ulkona aamusta asti ja koulupäivinä siitä asti, kun palasivat kotiin. Illalla heidät päästettiin sisään.
Näin vyyhti paljastui
Vyyhti alkoi purkautua syyskuussa 2014, kun tytär jäi kiinni varkaudesta helsinkiläisessä kauppakeskuksessa.
Tytär kertoi poliisille kotioloistaan, jolloin asiasta soitettiin sosiaalitoimeen.
Tytön tuolloin tavannut Vantaan kaupungin sosiaalityöntekijä sanoi oikeudessa, että tyttö alkoi heti kertoa kotioloistaan vuolaasti. Hän mainitsi muun muassa avaimettomuuden, väkivallan, ulkorangaistukset ja sen, että uusperheen muilla lapsilla oli aivan eri säännöt kuin hänellä ja veljellään.
Tyttö ei halunnut mennä kotiin, koska oman kertomansa mukaan pelkäsi.
Sosiaalityöntekijä pyysi tyttöä soittamaan veljelleen ja selvittämään, missä veli oli. Kello oli tuolloin puoli yhdeksän illalla.
Veli löytyi lakkautetun koulun pihalta, kuusen alla pimeällä pihalla. Tuolloin tyttö kertoi veljelleen, että "on kertonut isistä kaiken, ihan kaiken".
Poika sanoi, ettei vastusta sijoitusta, mutta että voisi mennä kotiinkin.
Tuolloin poika ei sosiaalityöntekijän mukaan kertonut kotioloistaan muuta kuin sen, että oli joskus oksentanut, kun hänen oli pitänyt syödä niin paljon ruokaa.
Pojan mukaan yhden kerran molemmat lapset olivat olleet ulkona arestissa koko yön. Lapset laitettiin pihalle iltakymmeneltä ja aamuseitsemän jälkeen poika lähti koulun pihalle leikkimään ja tytär jonnekin muualle. Iltakymmeneltä he saivat mennä taas sisään.
Lapsilla ei ollut avaimia kotiinsa, eivätkä he saaneet olla yksin kotona, jos paikalla ei ollut muita. Tytön mukaan he joutuivat odottamaan useita kertoja viikossa iltayhdeksään tai -kymmeneen saakka ulkona, että joku tulisi kotiin.
Poika kertoi, että kerran he joutuivat odottamaan yhteen saakka yöllä. Hän sanoi oikeudessa, että ulkona oleminen pelotti.
Perheen naapuri kertoi oikeudessa, että lapset olivat usein pihalla kello 18-20 välisenä aikana, joskus kello 22 saakka arkenakin. Naapurin mukaan tätä tapahtui viikoittain ja välillä lapset viettivät ulkona 5-6 tuntia päivässä.
Kerran lapset olivat naapurin mukaan ulkona puoli kahteen yöllä loka-marraskuisessa säässä. Tuolloin naapuri soitti poliisit paikalle, mutta lapset pääsivät sisälle juuri ennen poliisin saapumista paikalle.
Lasten isä sanoi, että lapsilla ei ollut avaimia, koska poika oli hävittänyt omansa ja tytön pelättiin varastelevan tavaroita asunnosta. Hänen mukaansa lapset saattoivat joskus odottaa ulkona muiden ollessa kaupassa, mutta pitkiä ulkona seisottamisia ei tapahtunut.
Isän mukaan perheen elämänrytmi on "keskieurooppalainen" eli he saattoivat usein valvoa yöyhteen tai -kahteen.
Lasten mukaan he olivat täysin erilaisessa asemassa kuin perheen muut lapset. Lapset kertoivat oikeudessa muun muassa siitä, että heidän ruokansa oli jääkaapissa omalla hyllyllään, eikä heillä ollut oikeutta syödä sitä itsenäisesti.
Lapset söivät aina eri aikaan kuin muut ja esimerkiksi iltapalaa he saivat noin kello 23-24 aikaan. Tyttären mukaan hän oli joutunut syömään ainakin kahdesti homehtunutta ruokaa. Lautanen oli aina syötävä tyhjäksi, minkä takia lapset lihoivat.
Lasten mukaan he joutuivat kulkemaan kotiinsa takaovesta ja viemään ulkovaatteensa ja kenkänsä omiin huoneisiinsa. Lapset joutuivat peseytymään uimahallissa, koska kotonaan heitä ei päästetty suihkuun.
Lapset kertoivat oikeudessa, että vessaan ei saanut mennä ilman lupaa ja että heillä oli omat vessapaperirullat, joita säilytettiin heidän huoneissaan.
Myös pyykinpesu oli lasten kertoman mukaan heidän omalla vastuullaan ja he saivat pyykätä vain yöllä. Tätä varten heillä oli kello yöllä soimassa. Jos pyykkivuoro meni ohi, joutuivat lapset pesemään pyykkinsä ulkona.
Lapset kertoivat, että saadessaan rahaa lahjaksi ilo oli lyhytaikainen: raha otettiin lapsilta pois. Jos lapset rikkoivat vahingossa perheen astioita, heidän piti korvata se keräämällä marjoja tai pulloja.
Lasten isä kiisti, ettei ruokaa olisi ollut vapaasti saatavilla. Lapset söivät eri aikaan kuin muut perheen aikataulujen takia. Kaiken kaikkiaan isä sanoi oikeudessa, että kertomukset perheen arjesta ovat tyttären keksimiä.
Hän arveli, että tytär oli syöttänyt tarinat pikkuveljelleen, kun lapset olivat huostaanotettuina ja olivat eristettyinä yhdessä. Miehen mukaan lapset eivät olisi voineet pärjätä koulussa hyvin, jos perheen arki olisi ollut samanlaista kuin lasten kertomuksissa.