Isä pahoinpiteli pientä poikaansa kymmeniä kertoja

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 38-vuotiaan miehen alle kouluikäisen poikansa kymmenistä pääasiassa tukistamalla tehdyistä pahoinpitelyistä.

Mies pahoinpiteli myös vaimoaan ja nuorempaa lastaan 2012-2013. Hän sai kuusi kuukautta ehdollista.

Teot alkoivat käräjäoikeuden päätöksen mukaan talvella 2012, kun miehen puoliso oli raskaana. Parilla oli tuolloin myös toinen 4-vuotias lapsi.

4-vuotiaan mies painoi maahan hiuksista pitämällä. Syynä oli naisen kertoman mukaan se, että poika oli hakenut vaatehuoneesta vaipan ilman lupaa.

Toisella kerralla pahoinpitelyn aiheutti se, että 4-vuotias oli halunnut tulla isänsä syliin. Miehen kuuma glögi oli kuitenkin kaatunut miehen syliin, jolloin mies otti paitansa pois ja löi sillä poikaa.

Nainen kertoi, että mies oli usein pahalla tuulella ja paiskoi tavaroita, ovia ja löi seiniä. Naisen tehtävänä oli pitää lapset hiljaa. Näiden välikohtausten aikana mies oli käyttänyt fyysistä väkivaltaa eli tukistamista. Aluksi se kohdistui vanhempaan poikaan ja siitä tuli naisen mukaan kasvatusmetodi.

Lapset reagoivat tukistamisiin itkemällä, joskus tuli oksennus tai pissat housuun.

Mies kertoi oikeudessa miettineensä esikoisen syntymän aikaan, ettei hän hyväksy väkivaltaa, mutta muutaman kerran näin oli käynyt. Mies muisteli, että tukistamiskertoja olisi ollut alle kymmenen.

Oikeus uskoi naista, jonka mukaan niitä oli useita kymmeniä. Myös nuorempaa lasta oli tukistettu useita kertoja.

Kerran mies oli lyönyt 4-vuotiasta poikaa säkkituolilla.

Mies oli myös pahoinpidellyt naista tarttumalla häntä kaulasta kiinni.

Käräjäoikeus katsoi, että perheen sisällä oli ollut vaikea tilanne rikosten tapahtuma-aikaan. Oikeus piti vakavimpana tekona yli vuoden jatkuneita, pieneen lapseen kohdistuneita tukistamisia.

Oikeudenmukainen rangaistus oli oikeuden mielestä kuusi kuukautta vankeutta, joka voitiin langettaa ehdollisena, koska miehellä ei ole merkintöjä rikosrekisterissä.

Lue myös:

    Uusimmat