Formulalegenda Gerhard Bergerille kesä 1997 oli täynnä vastoinkäymisiä: kolmen kisan väliin jääminen isän kuoleman ja oman sairastelun sekä tallin tyytymätön suhtautuminen eivät antaneet kovinkaan hyvää lähtökohtaa Saksan osakilpailuun, joka muuttui kuitenkin sensaatiomaisella tavalla itävaltalaisen viimeiseksi F1-voitoksi.
Juuri Hockenheimissa vuonna 1994 uransa yhdeksännen kisavoiton ajanut Berger joutui pari vuotta myöhemmin tekemään Ferrarilla tilaa Michael Schumacherille jääden itse vielä kahdeksi kaudeksi laskusuunnassa olleen Benettonin rattiin.
Heti kaudella 1996 Berger alkoi saada köniinsä Jean Alesilta, joka oli samaan tapaan joutunut hautaamaan unelmansa Ferrarilla. Kun 37-vuotiaan Bergerin ongelmat jatkuivat seuraavanakin vuonna, Benettonin tallipäällikkö Flavio Briatore alkoi saada tarpeekseen, vaikka kauden alun Brasilian GP:ssä voitto olikin ollut lähellä.
Berger muistelee vuoden takaisessa haastattelussaan Motorsport-Totalille, että hänen tilanteensa tallissa muuttui kriittiseksi kesän kynnyksellä leikkaushoitoa vaatineen poskiontelotulehduksen myötä.
– Halusin ajaa heti Kanadan kisassa antibioottien voimalla. Toisaalta olin todella peloissani, koska Flavio puhui selkäni takana lääkärille ja antoi hänelle paljon tietoa, Berger kertoo.
– Se ei ollut ongelma, vaikka pitänyt lähestymistavasta, mutta rehellisesti sanottuna olin tyytyväinen, että pääsin lopulta sairaalaan ja hoitamaan sen kuntoon.
Briatoren lobbauksen taustalla oli kuitenkin halu tehdä tilaa nuorelle Alexander Wurzille, joka saapuikin mukavan sponsorituen kanssa tuuraamaan maanmiestään kolmeen kisaan Kanadaan, Ranskaan ja Britanniaan. Näistä tuloksena oli kaksi keskeytystä ja yksi kolmossija.