Mainos

IS: Vanhus virui lattialla kaksi vuorokautta – kotipalveluyritys syytteeseen

74-vuotiaan miehen turvapuhelinsoittoon ei vastattu kommunikaatiokatkosten vuoksi ja mies joutui virumaan lattialla kaksi vuorokautta, kertoo Ilta-Sanomat. Nyt tapausta puidaan oikeudessa.

Keski-Suomen käräjäoikeudessa käsiteltiin eilen keväällä 2011 sattunutta tapausta, jossa tuolloin 74-vuotias Erkki Ahonen joutui odottamaan kaksi vuorokautta apua soitettuaan hoitajalle turvapuhelimella, kertoo Ilta-Sanomat.

Ahonen oli viettänyt pitkiä jaksoja sairaalassa ja kuntoutuksessa halvausoireiden vuoksi ennen kuin hän pääsi kotiin muutaman päivän kokeilujaksolle. Pian kävi ilmi, että oli liian aikaista. Hänen luonaan käynyt kotipalveluyrityksen työntekijä sopi sairaalan edustajan kanssa, että Ahonen siirrettäisiin takaisin osastolle.

Ilta-Sanomien mukaan tieto ei kuitenkaan kulkenut hoivayrityksen työntekijöiden välillä ja Ahonen jäi kotiinsa seuraavan sairaanhoitajan käynnin jälkeen. Myöhemmin päivällä hän kaatui lattialle ja hälytti apua turvapuhelimella.

Lähihoitaja, jolle viesti tuli, oli parhaillaan toisen asiakkaan luona eikä ollut koskaan aiemmin pitänyt mukanaan vastaavaa turvapuhelinta. Hän yritti soittaa hoivayrityksen toimitusjohtajalle kysyäkseen neuvoa, muttei saanut tätä kiinni.

Hoitaja soitti vielä kotona olleelle vastaavalle sairaanhoitajalle, joka kertoi, että Ahonen on sairaalassa.

Ahonen joutui makaamaan asunnon lattialla lähes kaksi vuorokautta ennen kuin sairaalassa havahduttiin ihmettelemään hänen olinpaikkaansa.

"Isä ei tahtonut enää taistella"

Erkki Ahonen sai vuosi tapahtumien jälkeen keuhkokuumeen ja menehtyi. Hänen poikansa Hannu Ahonen kertoo Ilta-Sanomille, että tapaus sai isän luopumaan toivosta.

– Isä vain makoili sängyssä ja kuihtui entistä enemmän. Hän ei tahtonut enää taistella, poika kertoo Ilta-Sanomille.

Poika toivoo, että tapaus saisi päättäjät puuttumaan vanhustenhuollon epäkohtiin.

Sisä-Suomen kihlakunnansyyttäjä vaatii suomalaisen kotipalveluyrityksen toimitusjohtajalle ja kahdelle työntekijälle rangaistusta heitteillepanosta. Kaikki kolme kiistävät syyllistyneensä rikoksen, mutta myöntävät, ettei miehen hoito mennyt suunnitellusti.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja