IS: Maria Jungner kihlautui: Kosinta tuli ihan puskista

Tv-kuuluttaja ja juontaja Maria Jungneria kosittiin viikonloppuna Pariisissa, uutisoi Ilta-Sanomat.

Maria Jungner oli viikonloppuna Pariisissa sisarensa syntymäpäivämatkalla. Syntymäpäivään keskittynyt matka sai kuitenkin yllättävän käänteen, kun Jungnerin kanssa matkalla ollut rakas Andreas Janett päätti kosia naista.

– Kosinta tuli ihan puskista. Se yllätti minut täysin. Olen edelleen häkeltyneen onnellinen ja erittäin rakastunut, Jungner kertoo Ilta-Sanomille.

Kosinnasta saatiin vihiä jo sunnuntaina, kun Jungner julkaisi Instagram-tilillään mysteerisen kuvan sormuksesta. Pian Jungner kuitenkin muutti tilin asetukset yksityisiksi. Andreas oli yllättänyt Marian hänen aiemmin näyteikkunasta ihailemalla sormuksella.

Jungner ja valokuvaajana tunnettu Janett ovat seurustelleet noin vuoden ajan. Aiemmin Maria oli naimisissa Mikael Jungnerin kanssa, mutta pari erosi kesällä 2013. Tällä hetkellä Marialla ei ole kiire avioon, hän ei myöskään asu vielä yhdessä Andreasin kanssa.

– Suhteemme on vakaalla pohjalla, mutta meillä molemmilla on edellisistä liitoista lapsia, joten vielä emme muuta yhteisen katon alle, Maria kuvailee parin tilannetta lehdelle.

Lue myös:

    Uusimmat