Yhdysvallat sanoi iskujen jälkeen, että Iranin ydinohjelma on tuhottu. Mediatietojen mukaan lausunto vaikuttaa olevan liioiteltu.
Yhdysvaltalaismedia The New York Timesin mukaan Yhdysvaltain viranomaiset myöntävät, etteivät he tiedä Iranin uraanivarastojen kohtaloa.
Sekä Yhdysvaltain varapresidentti JD Vance että kansainvälisen atomienergiajärjestön johtaja Rafael Grossi myönsivät, että Iranin lähes ydinaseen käyttöön soveltuvan ydinmateriaalin varastojen olinpaikkaan liittyy "kysymyksiä".
Asiantuntijat ovat arvioineet, että Iran siirsi rikastetun uraanin ennen iskuja. Tästä kertovat New York Timesin lisäksi muun muassa brittiläinen Telegraph.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja puolustusministeri Pete Hegseth sanoivat iskujen jälkeen, että Iranin ydinohjelma on tuhottu. Uusien tietojen valossa näyttää, että asiasta ei ole varmuutta.

