Pertti Rassi istuu nojatuolissa valoisan olohuoneensa keskellä. Isot koko seinän kokoiset ikkunat valaisevat tilan kauttaaltaan. Rassi katselee ulos Espoon Tontunmäessä sijaitsevan kotinsa ikkunasta, josta on näky pihan lisäksi pieneen vapaasti kasvavaan metsään. Sieltä löytyy muun muassa lahopuita, mistä Rassi on erityisen tyytyväinen.
Edessä näkyvä metsäkaistale ei ole mikä tahansa paikka, vaan sieltä Rassi on kerännyt vuosien saatossa kymmeniä tuhansia kovakuoriaisia.
Kovakuoriaisten keräilyä harrastava Rassi haaveili jo pienenä poikana tulevansa isona eläintieteilijäksi. Toive toteutuikin, sillä hän teki mittavan uran ympäristöneuvoksena ympäristöministeriössä.
Innokas harrastaja
Rassi suhtautuu harrastukseensa hyvin intohimoisesti, mistä kertoo myös hänen kovakuoriaiskokoelmansa laajuus: kokoelma kattaa lähes 100 000 kovakuoriaista ja kymmenkunta vaille 3000 eri kovakuoriaislajia.
Suomessa tunnetaan noin 3800–3900 eri lajia, joten Rassin lajikokoelma on hyvin vaikuttava.
Kokoelmaan mahtuu monenmoista eri lajia. Useamman kohdalla Rassi on ollut ensimmäinen lajin Suomesta löytänyt.
Kokoelman helmi on 0,4 millimetrin kokoinen kääpiökuoriaisten heimoon kuuluva laji. Niitä on Rassin mukaan löydetty vain viisi kappaletta maailmasta.
– Se on kuin aarteen metsästystä, koskaan ei tiedä millä oksalla piru istuu, Rassi sanoo.
Kovakuoriaisia Rassi on kerännyt lähes 30 vuotta, mutta intohimo harrastukseen ei ole missään vaiheessa laskenut.
Kellarikerros on kuin toinen maailma
Rassien rivitalon pääkerros on kauniisti sisustettu pieniä yksityiskohtia myöten, mutta alemmassa kerroksessa eli kellarissa vasta alkaakin mielenkiintoinen maailma.
Kellarista löytyy yhdeksän metriä pitkä uima-allas, mutta sitä Rassi ei juurikaan käytä, vaan uima-allas on lähinnä hänen vaimonsa valtakunta.
Kellarista löytyy kuitenkin huone, mikä on hänelle hyvinkin tuttu. Se on hänen harrastukselleen pyhitetty huone, jossa on kymmeniätuhansia kuoriaisia taltioituna.
Sieltä löytyy näyttävä koko seinän korkuinen tummaa puuta oleva kaapisto, jossa on lukuisia kapeita vedettäviä laatikoita. Niissä Rassi säilyttää kokoelmaansa. Kovakuoriaiset on jaettu laatikoihin omiin lajeihinsa, kiinnitetty ohuilla neuloilla ja jokaisesta löytyy oma etiketti: lajin nimi, löytöpaikka ja löytöaika.
Kuoriaiset odottavat määrittelyä purkeissa
Huoneen ikkunaseinämällä on työpöytä, jonka päällä on mikroskooppi. Vieressä on kymmenittäin filmipurkkeja, joiden sisällä on määrittelyä odottavia kuoriaisia.
Päivässä ei meinaa aina tunnitkaan riittää, kun Rassi uppoutuu kovakuoriaisten maailmaan – välillä voi mennä jopa 18 tuntia päivässä Rassin touhutessa kovakuoriaisten parissa.
Harrastus on aikaavievää, sillä siinä on useita työvaiheita, joihin Rassi suhtautuu hyvin antaumuksella. Esimerkiksi lajin määritteleminen tapahtuu mikroskoopin avulla.
– Suurin osa kovakuoriaisista on sellaisia, että heidän sukuelimensä pitää kaivaa esiin, jotta lajin pystyy määrittämään, hän opettaa.
Kovakuoriaisten sukuelimissä on eräänlainen avain-lukko-menetelmä, joka on erilainen jokaisella lajilla. Tällä tavoin lajit pystytään erottamaan toisistaan.
Kellarissa Rassilla on myös arkkupakastin, jossa on pussukoissa viime kesän saaliita. Pussukat ovat täynnä kaikkia mahdollisia syötteihin jääneitä hyönteisiä. Ne odottavat vielä erittelyä.
Kokoelmaa pitää suojella
Rassi pohdiskelee, että hänen täytyisi pitää taukoa uusien kuoriaisten keräämisessä, jotta saisi käsiteltyä rästilistalle kertyneet kuoriaiset.
Kokoelmaa pitää myös suojella, sillä muuten sinne eksyy yksi tuholainen: toukkanahka.
– Minun on suojattava kuoriaiskokoelma suojamyrkyillä, sillä muuten ne syövät kokoelmani. Kamppailu on loputon heitä vastaan, hän huomauttaa.
Tropiikista alkuperältään kotoisin oleva toukkanahka ei selviä viileässä. Eläinmuseoissa kokoelmat säilytetään tästä syystä viiden asteen lämpötilassa.
– Minulla ei tietenkään ole kokoelmalleni mahdollista tarjota tuollaisia olosuhteita, joten joudun käyttämään muita keinoja, hän selventää.
Keräilytaustaa löytyy laajalti
Suomessa kuoriaisharrastajia on noin 50 henkilöä, joka on suhteessa vähän verrattuna esimerkiksi perhoskeräilijöihin, joita Suomessa on tuhansia.
– Perhoset ovat tietenkin monien mielestä kauniimpia isojen, värikkäiden siipiensä puolesta, mutta kovakuoriaiset ovat myös hyvin mielenkiintoisia, hän toteaa.
Rassin koko kodista aistii, että siellä asuu intohimoinen eläinharrastaja. Kirjahyllyistä löytyy satoja luontoaiheisia kirjoja. Alakerrasta löytyy useita tyhjiä akvaarioita, jotka muistuttavat ajasta, jolloin hän keräsi monneja.
– Minulla menee aina luontoharrastukset överiksi, sanoo Rassi huvittuneena.
Hän muistelee, kuinka monnit usein sujahtivat akvaariossa koloihinsa piiloon, kun lapset tulivat niitä hämmästelemään, mutta kun Rassi lähestyi akvaariota ruokapurkin kanssa, alkoi vipinä käymään akvaariossa. Monnit osasivat tunnistaa, milloin heillä on alkamassa ruokintahetki.
– Monnit ovat hyvin kauniita yksilöitä, minkä lisäksi ne ovat erityisen älykkäitä, hän toteaa.
Rassi on kirjoittanut monneista aikoinaan kaksi kirjaa ja yli sata artikkelia akvaariolehtiin. Harrastus jäi kuitenkin siinä vaiheessa, kun kovakuoriaiset veivät hänet mennessään. Yksi monni hänellä kuitenkin on vielä kaverina, joten kokonaan hän ei ole harrastusta unohtanut.
Monnien lisäksi nuorempana Rassi oli intohimoinen varpusharrastaja. Hän on rengastanut arviolta noin 50 000 varpusta.
Kauaksi ei tarvitse harrastuksen perässä mennä
Rassi pyydystää kuoriaisia pihamaaltaan parvekelaatikoiden avulla. Niihin hän on asettanut pystyasentoon pleksilevyt, joihin hän on levittänyt astianpesuainetta ja suolaa.
Astianpesuaine poistaa pleksilevyistä pintajännitteen ja suola estää kesäaikaan ansaan tarttuneiden kuoriaisten pilaantumisen.
Piha-alue on oiva paikka kuoriaismetsästykseen, sillä niiden yleinen elinalue on lahopuiden äärellä. Se on kovakuoriaisten kannalta äärimmäisen tärkeä asia. Tästä asiasta Rassi haluaa kiittää Espoon kaupunkia, joka on säilyttänyt monimuotoisen luonnon.
Stressiä ei tule ottaa
Tehtävää harrastuksen parissa riittää, mutta Rassi ei silti halua ottaa stressiä tehtävälistasta. Jos hän haluaa ottaa etäisyyttä kuoriaisista, siihen onkin keinonsa.
– Vastapainoksi harrastan golfia, joka on erityisen kiva harrastus, sanoo Rassi.
Golfkentälläkään hän ei täysin unohda kuoriaisharrastustaan, sillä sieltä hän on myöskin löytänyt kuoriaislajeja.
Golfmatkoja Rassi harrastaa myös ulkomaille, mutta sieltä hän ei ole kuoriaisia kerännyt. Suomesta on kokoelmaan päätynyt kuoriaisia aina Hangosta Suomen pohjoisimpaa paikkaa myöten.
Kuoriaisharrastajien kesken pidetään yhteyttä ja jaetaan tietoa toisille. Harrastajilla on tapana kertoa muille, jos jostain on löytynyt jokin uusi lajike, jolloin myös muut voivat lähteä bongaamaan sitä.
– Laiskuus on kuitenkin siinä mielessä vallannut minut, etten ole enää heti ryntäämässä jonnekin, jos kuulen sieltä löytyneen uuden kovakuoriaislajikkeen, kertoo Rassi.