Intian homoille sukupuolenvaihdos ainoa mahdollisuus parisuhteeseen

Monet Intian homoseksuaalit haaveilevat sukupuolenvaihdosleikkauksesta, koska vain sitä kautta heillä on mahdollisuus elää virallisessa parisuhteessa miehen kanssa. Näin väittävät MTV Uutisten Mumbaissa haastattelemat, mieheksi syntyneet Ajit Bandekar, Namitha Sharmila ja Sam Murudkar.

Ajit Bandekar työskentelee hankejohtajana intialaisessa SAI (Social Activities Integration) kansalaisjärjestössä, joka parantaa Mumbain slummeissa työskentelevien prostituoitujen elämänlaatua.

Fakta: Homoseksuaalisuus yhä tabu
-Valtaosa Intian transsukupuolisista elää gurujen johtamissa yhteisöissä. 

-Kolmas sukupuoli on aiemmin juridisesti tunnustettu Nepalissa ja Bangladeshissa.

- Homoseksuaalisuus on Intiassa edelleen tabu, joka on murtumassa hitaasti. Vuonna 2013 Intian korkein oikeus kielsi homojen välisen seksin. Päätös kumosi Delhin korkeimman oikeuden päätöksen vuodelta 2009, jolloin korkeimman oikeuden mukaan homoseksuaalisuuden kieltäminen rikkoisi ihmisoikeuksia.

-Hijroilla, joihin kuuluvat transsukupuolisten lisäksi myös eunukit, on ollut Intian kulttuurissa arvostettu asema. Hijrat mainitaan jo muinaisissa hindulaisissa teksteissä. Heistä kirjoitetaan muun muassa viidenneltä ja neljänneltä vuosisadalta eaa. peräisin olevassa Ramayana -runokokoelmassa sekä hindulaisuuden keskeisimpiin teksteihin kuuluvassa, noin vuosilta 700–800 eaa. peräisin olevassa Mahabharatassa. 

Bandekar johtaa transsukupuolisten prostituoitujen parissa tehtävää valistus- ja avustustyötä. Hankkeessa jaetaan prostituoiduille kondomeja ja liukastetta sekä tarjotaan henkiseen ja fyysiseen terveyteen liittyvää neuvontaa ja vertaistukea.

Työssään Bandekar pukeutuu miehen vaatteisiin, mutta iltaisin hän pukee päälleen perinteisen intialaisen naisen asun sarin, meikkaa kasvonsa ja hankkii lisäansioita prostituoituna. Silloin hänen nimensä on Aziza.

– Huomasin jo alle kymmenvuotiaana, että tykkään pukeutua naisten vaatteisiin. Ihailin siskojeni ja äitini vaatteita. Parikymppisenä kokeilin ensimmäisen kerran, miltä tuntuu naisten vaatteissa, Bandekar kertoo.

Hän säästää rahaa sukupuolenvaihdosleikkaukseen.

– Puolen vuoden päästä olen virallisesti nainen ja saan mennä naimisiin poikaystäväni kanssa, 27-vuotiasta Bandekar iloitsee. 

Kolmella tuhannella eurolla naiseksi

Sukupuolenvaihdosleikkauksesta haaveilee myös hehkuvansiniseen sariin pukeutunut Namitha Sharmila, joka esittelee ylpeänä vapaaehtoistyöpaikastaan saamaansa henkilökorttia, jossa on hänestä kuva naisena.

Virallisesti hän on vielä mies. 

Intian valtio hyväksyi keväällä transsukupuolen kolmanneksi sukupuoleksi. Jo vuonna 2009 transsukupuoliset saivat toivoa virallisesta asemasta kun vaalikomissio antoi heille oikeuden valita vaalikorttiin sukupuoleksi miehen tai naisen lisäksi ”muu” -vaihtoehdon. 

Sekä Bandekar että Sharmila ovat rekisteröityneet virallisesti transsukupuolisiksi. 

– Leikkaus miehestä naiseksi maksaa noin kolmetuhatta euroa. Taso on aika kirjava, reilulla kolmella tonnilla saa myös silikonirinnat. Valitettavasti aataminomenaa ei ole mahdollista leikata pois. 

Heidän mukaansa iso valtaosa intialaisista homoseksuaaleista haaveilee sukupuolenvaihdosleikkauksesta, koska miehenä miehen kanssa eläminen ei ole Intiassa mahdollista.

– Leikkauksen jälkeen pitää mennä lääkärintarkastukseen. Lääkäri kirjoittaa virallisen todistuksen, että hänen tutkimansa ihminen on nainen. Sen jälkeen voi hankkia miehen henkilöllisyystodistuksen ja mennä vaikka hindupapin edessä virallisesti naimisiin, Bandekar kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat