Interstellar

Jos Christopher Nolan suunnittelisi rakennuksia elokuvien tekemisen sijaan, hänen tyylinsä edustaisi enemmän ns. vau-arkkitehtuuria kuin ruohonjuuritason käytännöllisyyttä. Nolanin taloissa ei ehkä olisi miellyttävä asua, mutta niiden majesteettista komeutta kukaan ei voisi kieltää.

Interstellar (2014), Nolanin uusin luomus, on ”vau-elokuva”. Sitä voi tarkastella kriittisesti rakenteellisia ja temaattisia kompastuskiviä etsien (ja löytäen) – tai sitten elokuvan absoluuttiselle, luovalle hulluudelle voi vain antautua.

Nolanin ja hänen Jonathan-veljensä käsikirjoittama avaruuseepos jakaa yleisön mielipiteet, se on jo nyt selvää. Katsoja voi aavistella omaa mielipidettään pohdiskelemalla suhdettaan ohjaajan aikaisempiin teoksiin.

Interstellar on keskeisiltä osiltaan vahvasti sukua Inceptionille (2010), jossa eri todellisuuksien sfäärit ja aikatasot sekoittuvat monimutkaisesti toisiinsa. Logiikka ja selittäminen eivät Nolania kiinnosta; hän rakentaa inhimillisistä teemoista pyörteenomaisia pilvenpiirtäjiä, joiden äärellä katsojan leuka loksahtaa auki.

Elokuvaa, jossa tarkastellaan ”viidettä ulottuvuutta”, on mahdoton yrittää ymmärtää perinteisin keinoin, eikä se ole edes tarpeellista. Juuri tässä piilee Interstellarin lumous, jota Hoyte Van Hoyteman fantastinen kamerasilmä ymmärtää täydellisesti. 

Ennen Interstellarin näkemistä siitä on hyvä tietää mahdollisimman vähän. Matthew McConaughey esittää maissitilaa viljelevää leski-isää, joka on entisessä elämässään työskennellyt NASAn palveluksessa.

Ajankohta on epämääräinen lähitulevaisuus. Maapallolla nähdään nälkää. Taudit ovat tuhonneet lähes kaikki viljakasvit, ja taivaanrannasta vyöryvä hiekkapöly tekee ilmasta vaikean hengittää.

Sivilisaation kiikkuessa sukupuuton partaalla NASAn tiedemiehet etsivät ratkaisua tähtien takaa. McConaugheyn esittämä Cooper saa tarjouksen, josta hän ei voi kieltäytyä vaikka mieli tekisi.

Mies pukee avaruuspuvun ylleen ja ampaisee kohti uutta ulottuvuutta, vaikka tytär Murphy (lapsiroolissa Mackenzie Foy, aikuisena Jessica Chastain) panee tiukasti hanttiin. Matkalle kohti madonreikää Coop saa seurakseen kolme astronauttitoveria, mm. hankkeen isän, professori Brandin (Michael Caine), välkyn tyttären (Anne Hathaway).

Interstellar on elokuva perhesiteistä, rakkaudesta ja järkiajattelusta, avaruuden käsittämättömästä äärettömyydestä ja ihmisen voimattomuudesta sen hämmentävien lainalaisuuksien keskellä. Nolanin teos on sekoitus astronomian luentoa ja ihmissuhdedraamaa, jonka elementeistä versoo toinen toistaan kiehtovampia permutaatioita.

Interstellar on hyvin pitkä, ja epäilemättä sitä olisi voinut tiivistää. Harva elokuva jää kuitenkaan yhtä väkevästi ajatuksiin, joten kerronnan verkkaisuudessa ja jopa suoranaisessa pysähtyneisyydessä piilee omat ansionsa.