Seksipositiivisesta taiteestaan tunnettu Alanko haluaa haastaa ahtaita sukupuolinormeja Keisari-nimisen alter egonsa kautta.
Erotiikkaa, fetissiä, ja in your face -asenne. Taiteilija Jirina Alangon Instagram-tiliä selatessa ei jää epäselväksi, että hänen taiteensa on henkilökohtaisen poliittista, oman tilan ottamista ja queer-identiteetin ilmaisua. Kuvat huokuvat seksipositiivisuutta ja voimallista, sensuellia visuaalista maailmaa.
Kun tilillä pamahtaa esille viiksikäs, elähtänyt miesoletettu, on aluksi vaikea käsittää, että hahmoa esittää Alanko itse. Levyraateja vetävä Keisari on kaljaa nauttiva ja huumoriltaan roisi juntti.
– Ulkonäöllisesti se lähti siitä, että mulla oli huono hiuspäivä, Alanko naurahtaa.
Etelä-Pohjanmaan murteella kiroileva Keisari tuntuu aluksi silmiinpistävän irralliselta silotellun sisällön lomassa. Kriittisellä otteella Alanko kuitenkin haastaa vallitsevia, ahtaita raameja miehisyyden toteuttamiselle.
– Keisari on vahvan maskuliinisen energian omaava tyyppi, joka mielletään heteroksi cismieheksi. Hän on kuitenkin tosi yllätyksellinen, Alanko kuvailee.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen. Kuva: Maria Kimalle
Satiirisen hahmon kautta hän on myös päässyt toteuttamaan hulluttelevaa puoltaan. Vaikka Alanko kokee, että Keisari on vielä alkutekijöissä, hahmolla on jo nyt vankka fanikunta, ehkä juuri siksi, että hahmo koskettaa niin monia.
– Jokaisella meistä on sellainen mies elämässä, tavalla tai toisella. Ihmiset löytävät hahmosta oman isän, sedän tai kantapaikan perusjampan, sanoo Alanko pohtien Keisarin kaltaisen mieheyden vallitsevuutta suomalaisessa yhteiskunnassa.


