Inkerinsuomalaisten paluumuutto päättyy, mutta maastamuutto ei – "Venäjälle harmi, kun asiantuntijat lähtevät"

"Karkijaa on kahvii juoda ilman sokeriija, ikävä on nuoren tytön ilman toveriija", solisti Arto Rinne laulaa suomeksi.

Seuraavassa kappaleessa vain soitetaan: viulua, munniharppua, sitaria. Monet sanoitetuista kappaleista ovat jääneet pois venäläisyhtye Sattuman repertuaarista, kun toinen solisteista – Rinteen tytär – muutti ensin Pietariin ja muuttaa kohta Suomeen.

Toisaalta suomenkielisen väestön vähenemiseen on täällä totuttu. Inkerinsuomalaiset ovat paluumuuttaneet rajan yli jo vuosikymmeniä. Nyt mahdollisuus siihen on päättymässä.

Toiveissa paremmat olot

Paluumuutto alkoi 1990-luvun alussa presidentti Mauno Koiviston aloitteesta. Silloin suomea taitavat, sukujuuriltaan inkerinsuomalaiset, saivat oikeuden hakea pysyvää oleskelulupaa Suomesta, kunhan läpäisivät kielitestin.

Heti 1990-luvun alkupuolella arviolta 15–20 000 inkerinsuomalaista muutti.

Inkerinsuomalaiset

Inkerinsuomalaiset eli inkeriläiset ovat alkujaan 1600-luvulla Pietaria ympäröiville alueille siirtyneen suomenkielisen väestön jälkeläisiä.

Vuoden 1926 väestönlaskussa inkerinsuomalaisia asui Pietarin eli silloisen Leningradin ympäristössä runsaat 100 000.

Jatkosodan aikana suomalaiset siirsivät yhteistyössä saksalaisten kanssa yli 63 000 inkerinsuomalaista Suomeen. Sodan päätyttyä valtaosa palasi ja osa palautettiin Neuvostoliittoon, missä suurin osa sijoitettiin sisämaahan. Paluu kotiseuduille mahdollistui 1970-luvulla.

Muutto Suomeen alkoi jälleen, kun presidentti Mauno Koivisto avasi paluumuuttomahdollisuuden vuonna 1990.

Runsaan 25 vuoden aikana Suomeen on muuttanut Maahanmuuttoviraston viimeisimpien arvioiden mukaan lähes 30 000 inkerinsuomalaista.

– Menetimme paljon hyviä kielentaitajia, muistelee Karjalan television ja radion suomenkielisten uutisten päätoimittaja Aleksandr Jeremejev.

– Ne, jotka lähtivät aikoinaan, halusivat muuttaa ilmapiiriin, jossa puhutaan kieltä ja on sitä kulttuuria, jota he ovat eläneet lapsuuden aikana. Voin ymmärtää myös niitä vanhempia ihmisiä, jotka lähtivät, sillä he saivat vanhalle iälle hyvät olot.

Perjantaina hakuoikeus päättyy, ja Maahanmuuttovirasto on järjestänyt viimeiset kielitestit Pietarissa ja Petroskoissa touko-kesäkuun vaihteessa. Viime hetkien hakijoita on muutama sata.

Jeremejevin arvion mukaan nykylähtijät ovat kolmannen polven inkerinsuomalaisia ja muuttavat etenkin parempien olojen toivossa ja työn perässä.

Petroskoin konsulaatin aulasta löytyykin vahvistus oletukselle. Hakemustaan jättämään saapunut kolmannen polven inkeriläinen Anna Liski kertoo toivovansa, että Suomesta löytyy hyvä työpaikka ja mukava ympäristö perheen perustamiselle.

Aivovuotoa yritetään tilkitä 

Vaikka paluumuutto päättyy, maastamuutto ei. Osa, kuten Arto Rinteen tytär, on lähtenyt Venäjältä, vaikkei inkerinsuomalaisiin kuuluisikaan.

Niin teki myös Petroskoihin sukuloimaan saapunut Kristina Salmela jo vuosia sitten. Ensin Suomeen toivat opinnot, sittemmin työ ja perhe. Venäläisnainen oppi koulussa suomen ja jatkoi opintoja Petroskoin yliopistossa. Salmelan mukaan yliopiston vuosikurssilaisista noin seitsemän kymmenestä on muuttanut Suomeen.

Koulutetuilla ja kielitaitoisilla siihen on rajan pinnassa aina ollut mahdollisuus. Oleskelulupaa hakevien määrä on ollut viime vuodet loivassa laskussa, ja lupaa hakee vuosittain noin 3 000–4 000 venäläistä.

Samalla Yhdysvaltoihin oleskelulupaa hakevien venäläisten määrä on kasvanut kolmessa vuodessa yli sadallatuhannella. Venäjällä aivovuoto on noussut kansalliseksi puheenaiheeksi, kun monet akateemikot ovat lähteneet maasta.

– Harmi tietysti Venäjän puolesta, kun hyvät asiantuntijat lähtevät pois. Heidän panoksensa venäläiseen kulttuuriin tai tieteeseen vois olla merkittävä, Salmela kiteyttää.

Valtiojohto yrittää estää aivovuotoa, ja valtapuolue Yhtenäinen Venäjä on luvannut sijoittaa noin 350 miljoonaa euroa tieteen tukemiseen.

Tarkoituksena on tarjota enemmän kotimaisia mahdollisuuksia – samoja, joiden perässä on vuosikausia muutettu maasta.