Inka Kallén avaa Cafe Lanzarote -podcastin jaksossa yhteistyönsä juuria Aku Louhimiehen kanssa, perhehaaveitaan ja suhdettaan kuolemaan.
Näyttelijä Inka Kallén nähdään Aku Louhimiehen tulevassa, vuonna 2021 ensi-iltansa saavassa Odotus-elokuvassa. Kallénin ja Louhimiehen yhteistyöllä on pitkät juuret, joista Kallén kertoo Cafe Lanzarote -podcastin tuoreessa jaksossa.
Ensimmäistä kertaa aikoinaan Kallén ja Louhimies työskentelivät yhdessä Kotikatu-sarjan parissa.
– Mä olin 13 ja Aku vähän vanhempi – ja silloin Aku teki muhun vaikutuksen. Muistan aina, kun hän rullasi toimistotuolilla sinne näyttelijöiden tiloihin mun luo, ja avasi käsikirjoituskansion ja katsoi mua ja sanoi, että "käydääs Inka tämä kohtaus läpi", Kallén muistelee.
– Ja mä muistan, että olin hämmentynyt siitä, että Aku oli kiinnostunut siitä, mitä mä ajattelen, vaikka mä olen vasta lapsi. Koin, että me tehtiin yhdessä töitä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi ja Aku uskalsi ohjata mua.
Kallénin mukaan jo noista ajoista jäi näyttelijän mieleen ajatus, että hän halusi työskennellä uudestaan Louhimiehen kanssa ja syventyä oikeaan projektiin yhdessä tämän kanssa, mennä "pintaa syvemmälle". Hiljattain Kallén koki ajan olleen oikea ja otti itse Louhimieheen yhteyttä, ehdottaen yhteistyötä.
Näyttelijä kertoo kaksikon ryhtyneen pallottelemaan ideoita, ja tässä yhteydessä puheeksi tuli Juhani Ahon romaani Papin rouva, jonka Kallén luki. Teoksesta vaikuttuneena samoja teemoja ryhdyttiin työstämään elokuvaksi: teemoja, jotka pyörivät muun muassa rakkauden ja onnellisuuden kaipuun ympärillä.
