Mainos

Influenssarokotteet loppuivat jo – "Toivottavasti uudet tulevat ennen joulua"

Kansalliseen rokotusohjelmaan hankitut pistettävät influenssarokotteet ovat loppuneet Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) varastosta. Lisää rokotteita on kuitenkin tilattu.

– Parin viikon sisällä pitäisi saada rokoteannoksia lisää. Toivottavasti ne ehtivät tulla ennen joulua, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.

Uudet rokotteet jaetaan kuntien lääkekeskuksiin ja sairaala-apteekkeihin tilausten perusteella.

1,5 miljoonaa rokotetta

Tänä vuonna influenssarokotteita tilattiin 1,5 miljoonaa annosta. Määrä on suurempi kuin viime vuonna, jolloin rokotteita tilattiin 1,3 miljoonaa.

THL:n rokotusrekisterin mukaan influenssarokotteita on joulukuun 3. päivään mennessä annettu runsas 822 000 annosta. Rokotusrekisteri ei välttämättä ole ajan tasalla, koska osa tiedoista kirjautuu sinne viiveellä. Esimerkiksi sosiaalihuollon puolella annetut rokotteet pitää vielä erikseen kirjata terveyspuolen tietoihin.

– Olemme tiedottaneet aktiivisesti rokotuksen tarpeellisuudesta ja viime vuoden influenssakausi oli tavallista pahempi, pohtii Nohynek syytä rokotteiden suureen menekkiin.

Nenäsumuterokotteita karsastetaan

Sen sijaan kaksivuotiaille tarkoitettuja nenäsumuterokotteita on vielä paljon jäljellä.

– Ehkä vanhemmat karsastavat tällaista uudenlaista rokotetta ja haluavat ottaa lapselleen perinteisen pistettävän rokotteen, arvelee Nohynek.

Rokotetta on annettu 10 000 lapselle, kun alle 2-vuotiaita on noin 55 000.

– Se on hyvä kysymys, voisiko nenäsumuterokotteita antaa myös muille, jos niitä jää jäljelle. Se on rekisteröity 2-17 -vuotiaille. Lääkeviranomaisen näkökulmasta sille ei ole estettä, miettii Nohynek.

Tällä hetkellä vallitseva influenssavirustyyppi on A(H3N2). B-virus on yleensä lievempi ja se aiheuttaa epidemiaa kevättalvella.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.