Indonesiassa kenties kummallisin keino pitää ihmiset kotona: Kansantaruista tutut kummitukset pelottelevat ihmisiä kaduilla

Indonesiassa Sukoharjon kylässä vapaaehtoiset pukeutuvat pelottaviksi taruolennoiksi pitääkseen ihmiset kotonaan koronakaranteenissa, uutisoi Reuters.

Sukoharjon kylässä koronavirusta ei ole otettu tosissaan. Asukkaat viettävät paljon aikaa isoissa ryhmissä kaduilla. Kaksi vapaaehtoista halusi tehdä asiaan muutoksen. He päättivät yhteistyössä paikallisen poliisin kanssa alkaa pelotella kylän asukkaita.

Vapaaehtoiset pukeutuvat kansanperinteestä tutuksi taruolennoksi, Pocongiksi, eräänlaiseksi käärinliinaan pukeutuneeksi kummitukseksi. Tarun mukaan olennon sielu on jumissa käärinliinojen sisällä. 

Alkuun keino ei tepsinyt, sillä tieto tempauksesta levisi sosiaalisessa mediassa, ja ihmiset lähtivät tarkoituksella ulos katsomaan kummituksia. 

Nyt pelottelu suoritetaan satunnaisesti muutamana päivänä viikossa, jotta kyläläiset eivät aavistaisi, milloin kummitukset ovat liikkeellä. 

– Sen jälkeen, kun aloimme pelotella, ihmiset ovat olleet paljon suvaitsevaisempia kotona pysymisen suhteen, kommentoi yksi vapaaehtoisista.

Rajoitukset lepsuja

Kylän johtaja kertoo, että alueen ihmiset eivät ole täysin tietoisia, kuinka rajata koronaviruksen leviämistä. Paikalliset haluavat elää normaalia elämää ja siksi heidän on vaikea noudattaa suosituksia pysyä kotona.

Indonesiassa on tartuntoja 4 557 ja kuolonuhreja 399. 

Indonesian presidentti Joko Widodo on vastustanut kansallista sulkutilaa. Ihmisiä on kehotettu vain välttämään sosiaalista kanssakäymistä ja noudattamaan hyvää hygieniaa. 

Indonesian yliopiston tutkijoiden mukaan maan koronaluvut voivat olla synkät ilman tiukempia rajoituksia. Toukokuussa tartuntoja voi olla jo 1,5 miljoonaa ja kuolleita 140 000. 

Lue myös:

    Uusimmat