Äiti jakoi hilpeän kuvan siitä, mitä voi käydä, jos alkaa imettää ennen kuin itseruskettava voide on kunnolla kuivunut. Naisen kömmähdyksestä kertoo muun muassa Fox News -sivusto.
Kun Keziah Jozefiak oli levittämässä iholleen itseruskettavaa, hänen viiden kuukauden ikäinen poikansa Raf heräsi ja oli nälkäinen. Keziah kertoo The Sun -lehdelle, että hän ei ollut tajunnut, että voide ei ollut ehtiä kuivua vielä. Hän tajusi erehdyksensä vasta, kun oli lakannut imettämästä Rafia ja näki, että tämän suun ympäristö oli muuttunut voiteen takia ruskeaksi.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Kun katsoin Rafia, purskahdin nauruun.
– En voinut uskoa, että aine oli saanut hänen suunsa näyttämään samanlaiselta kuin Homer Simpsonilla. Raf oli ollut unessa, joten ajattelin, että minulla olisi ollut jonkin verran aikaa levittää ruskettavaa, mutta hän heräsi nälkäisenä kesken kaiken.

