Mainos

Iloa televisiosta myös perheen pienimmille: Näin huolehdit, että lapsesi katsoo lastenohjelmia turvallisesti

Tänä päivänä lastenohjelmia on tarjolla lukuisissa eri kanavissa perinteisestä televisiosta tallenteisiin, YouTubeen ja nykyaikaisiin suoratoistopalveluihin. Kun kiinnität huomion oikeisiin seikkoihin, voit varmistua siitä, että lapsesi katsoo lastenohjelmia erityisen turvallisesti.

Menneinä vuosina lastenohjelmien äärelle oli aina kiire, sillä televisio piti avata juuri oikealla hetkellä, jotta esimerkiksi Muumilaakson tarinoiden tai Peppi Pitkätossun jaksoista ei jäänyt alkuhuuma kokematta. Nykyään tilanne on lapsiperheille huomattavasti helpompi, sillä lastenohjelmat voi katsoa esimerkiksi suoratoistopalveluista – juuri silloin, kun haluaa. Koska lapsille suunnattuja ohjelmia on tänä päivänä tarjolla niin runsaasti, on lasten mediankäytön sääntelyn tarvekin kasvanut.

Opettavaiset sarjat voivat tukea lapsen kehitystä

Parhaimmillaan lastenohjelmat luovat lapsen kaveripiirissä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja etenkin opettavaiset sarjat voivat tukea lapsen kasvua ja kehitystä. Lapsen kanssa kannattaa keskustella avoimesti lastenohjelmista ja siitä, mitkä sarjat ovat eniten lapsen mieleen, jotta tarjonnasta saadaan mahdollisimman paljon irti.

Ota lapsen ikä huomioon 

Lapsen ikä vaikuttaa merkittävästi siihen, millainen rooli lastenohjelmilla on lapsen elämässä. Kattavasta viihdekirjastosta tarjontaa löytyy eri-ikäisille lapsille.

Esimerkiksi kolme–neljävuotiaille lapsille mielikuvamaailma on erityisen tärkeässä roolissa. Tavallisesti 5–6 vuoden iässä todellisuuden ja fiktion välinen ero alkaa vähitellen valjeta lapselle ja tämä on syytä ottaa huomioon myös lastenohjelmien kohdalla. Noin 7–9-vuotiaana lapsi voi olla teknisesti jo hyvinkin näppärä ja lastenohjelmia katsellaan erityisen mieluusti erilaisilta päätelaitteilta.

C More on myös lasten viihdekirjasto

C More tarjoaa valtavasti laadukasta ja turvallista sisältöä suomeksi puhuttuna tai tekstitettynä. Palvelua myös täydennetään jatkuvasti ja katseltavaksi saadaan jatkuvasti uusia sarjoja sekä lisää jaksoja uusien tuotantokausien myötä.

C Moresta löytyvät sekä vanhat klassikot että raikkaat uutuudet – tunnetko sinä jo nämä?

Onko teidän perheessänne jo tutustuttu uudelleen digitoituihin ja -äänitettyihin Muumilaakson tarinoihin? Tunteeko jälkikasvusi jo Peppilotta Sikuriina Rullakartiina Kissanminttu Efraimintytär Pitkätossun? Jos ei, niin kannattaa tutustua suoratoistopalvelu C Moren tarjontaan lastenohjelmien saralla!

Muumilaakson tarinoita

Rakastetut Muumilaakson tarinat tekivät lasten onneksi paluun uudelleen digitoituna ja -äänitettyinä. Käsin piirretyn sarjan kuvanlaatua on paranneltu ja tarinoiden uusi suomenkielinen käännös ja korkealaatuinen äänitys on päivitetty vastaamaan nykypäivän vaatimuksia. 

Late Lammas

Onko Late Lammas jo teille tuttu? Jos ei, niin Late Lampaaseen on helppo tutustua suoratoistopalvelussa – juuri silloin, kun teille parhaiten sopii. Savianimaatiosarja kertoo neuvokkaasta lampaasta, joka elelee maatilalla. 

Franklin

Ikisuosikki, lempeä Franklin-kilpikonna ystävineen on oiva esimerkki lapsille. Oikeudenmukainen Franklin asuu pienessä kylässä perheensä kanssa ja hänen lempiherkkuaan ovat kärpäskeksit.

Palomies Sami

Palomies Sami on oikea esikuva! Kun pikkukaupungin asukkaat joutuvat pulaan, Sami palokuntineen hälytetään paikalle. Animaatiosarjassa seurataan sitä, kuinka Palomies Sami, hänen palokuntansa ja pikkukylän asukkaat selvittävät arjen haasteita.

Sasu

Jokainen päivä on uusi, jännittävä mahdollisuus! Tämän tietää pieni Sasu-seepra, joka elää suuren seepraperheensä kanssa. Sasu on utelias ja neuvokas pikkuinen seepravarsa, joka janoaa seikkailuja ja oppia ympäröivästä maailmasta.

Pipsa Possu

Pipsa Possun perheeseen kuuluu isäpossun ja äitipossun lisäksi hänen pikkuveljensä Jyri. Pipsalle suurinta huvia on tietysti pomppia kuralätäköissä roiskeita kaihtamatta, sillä possut eivät likaa pelkää!

Peppi Pitkätossu

Peppi on maailman vahvin tyttö, kukapa ei haluaisi häntä tuntea? Peppi Pitkätossu on satuhahmo, joka asuu Huvikummussa apinansa Herra Tossavaisen sekä oman hevosensa kanssa. Itsenäinen ja itsepäinen Peppi seikkailee C Morella animaatiosarjassa, joka perustuu Astrid Lindgrenin samannimisiin lastenkirjoihin.

C Moreen on tulossa lapsiprofiili!     

Palveluun on tulossa loppuvuodesta lapsiturvallinen profiiliasetus, joka auttaa perheen pienimpiä näkemästä muita kuin lapsille tarkoitettuja ohjelmia.

Lue myös:

    Uusimmat