Ilmestyikö ihoon punainen näppy ja siihen kauhea kutitus? Nämä pistävät ja purevat hyönteiset ovat heränneet ja nyt liikkeellä!

Ilmat lämpenevät ja samalla myös hyönteisten määrä lisääntyy. Talvihorroksesta heränneistä punkeista on sosiaalisen median perusteella havaintoja useilta paikkakunnilta, ja myös hyttysten raportoitu heränneen.

Hyönteistutkijan parhaat vinkit hyttysten karkottamiseen pihapiiristä 0:50
Miten hyttyset saa helpoiten karkotettua pihapiiristään? Katso videolta asiantuntijan vinkit!

Kutittaako? Vaikka hyttysiä lentelee jo veriaterian toivossa ainakin Etelä-Suomessa, hyönteisen piston aiheuttama paukama on todennäköisesti jonkun muun syytä, toteaa ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Alexander Salava HUS:n Iho- ja allergiasairaalasta.

Mitä hyönteisiä nyt on liikkeellä?  

Varhain keväällä ja myöhään syksyllä paukamia aiheuttavat myös lintu- ja eläinkirput.

– Lintujen lisäksi kirppuja on muun muassa jyrsijöissä ja jäniksissä ja ne ovat jo liikkeellä, Salava sanoo.

Ihotautilääkäri muistuttaa, että jos paukamia löytyy yön jälkeen, syypää voi olla viime vuosina yleistynyt lutikka

– Jos iholta löytyy yöaikaan tulleita paukamia, voivat ne joissakin tapauksissa olla peräisin lutikoista. Lutikat elävät läpi vuoden ihmisen kanssa, mutta eivät ihmisen iholla. Niitä on vanhoissa rakennuksissa ja ne voivat kulkeutua koteihin myös esimerkiksi vanhojen huonekalujen mukana. Lutikat käyvät imemässä verta öisin ja vain osa ihmisistä oireilee.

Minkälaisia paukamia ja oireita kirput ja lutikat aiheuttavat?

– Lutikan ja kirpun puremat aiheuttavat enemmän voimakkaasti kutisevia näppylöitä, jotka pysyvät pitkään. Ne ovat tyypillisesti vaatteiden peittämillä alueilla, ne luultavasti tykkäävät mennä piiloon.

Mistä tietää, onko kotona kirppuja tai lutikoita?

– Lintukirput ja muut kirput ovat tyypillisesti ohimeneviä. Pistoksia tulee vain muutamia kertoja ja sitten kirputkin häviävät. Ne eivät yleensä muutu pysyväksi ongelmaksi.

– Lutikat voivat olla isokin ongelma ja riesa, vaikka se on harvinaista. Niiden itse löytäminen on todella vaikeaa, sängystä voi etsiä lutikan ulosteita jos epäilee, että niitä on. Ne ovat ihan pieniä mustia pisteitä. Mutta niiden etsiminen on vaikeaa ja sitä varten on erikoistuneita tuholaistorjuntayrityksiä. Lutikkaongelma saattaa pitkittyä ja usein sen selättämiseen tarvitaan tuholaistorjunnan apua.

Onko liikkeellä muita hyönteisiä ja minkä verran?

– Punkkeja on jo ja hyttysiä ja luulen, että useita muitakin pistäviä hyönteisiä alkaa esiintyä Suomessa tavallisesti huhtikuusta lähtien. Maantieteellinen vaihtelu on tietysti suurta, lämpimässä etelässä kausi on pidempi ja alkaa aikaisemmin kuin pohjoisempana. 

Lue myös:

    Uusimmat