Espoolaisen perheen lomamatkasta tuli kutiseva painajainen – lintukirput levisivät vuokravillan pihalta jokaiseen

Espoolainen Heidi lähti heinäkuussa perheensä kanssa odotetulle lomamatkalle Espanjaan. He olivat vuokranneet suuren villan uima-altaalla, mutta reissusta tulikin kaikkea muuta kuin ihana, koska pihapiirissä oli lintukirppuja.

Perhe oli huomannut, että pihan uima-altaan vieressä olevan vajan vieressä oli linnunpesä. Mutta kenenkään mieleen ei tullut, että linnunpesä olisi jotenkin haitallinen.

Linnunpesän alla oli kaksi tuolia, joista toiseen perheen isä istahti hetkeksi, kunnes pulahti muun perheen kanssa altaaseen.

Seuraavana aamuna isä heräsi keho täynnä kutiavia paukamia.

– Mietimme, että onko täällä luteita? Mutta mitään ei löytynyt, vaikka kävimme kaikki paikat läpi. Allergioitakaan ei ole, joten olimme ymmällämme, perheen äiti Heidi kertoo.

Tuolista tarrasi mukaan kirppu

Parin päivän päästä myös perheen kolmesta lapsesta keskimmäinen sai paukamia. Niitä oli reisissä, vatsassa ja käsissä, ja ne kutisivat hurjan paljon.

Lopulta koko perheelle tuli näppyjä. He menivät espanjalaiseen sairaalaan, jossa lääkäri totesi paukamien olevan lintukirpun tekosia.

– Miestäni oli purrut kirppu siinä tuolissa istuessaan, vaikkei hän ollut tuntenut mitään. 

Perheen loppuloma oli yhtä raapimista; äidin mielestä kamalaa, mutta lapset silti olivat nauttineet. 

– Olemme olleet joka kesä Espanjassa, mutta enää emme mene. Tai jos menemme, niin hotelliin, äiti sanoo.

Perhe kävi vielä Suomessa lääkärissä, jossa myös todettiin reaktion johtuvan lintukirpuista. Hoidoksi he saivat jo Espanjassa antihistamiinia ja kortisonivoidetta.

Ei näytteitä pariin vuoteen

Lintukirpuista on ollut puhetta tänä syksynä myös sosiaalisessa mediassa. Muutamissa perheryhmissä on puhuttu nyt syksyllä siitä, että lapsissa on näkynyt luultavasti lintukirpun aiheuttamia paukamia sen jälkeen, kun nämä ovat ulkoilleet omassa pihapiirissä.

Suomessa hyönteisnäytteitä tutkitaan virallisesti Helsingin yliopistoon kuuluvassa Luonnontieteellisessä keskusmuseossa. Lintukirppuja ei ole kuitenkaan toimitettu museolle määritettäväksi viime vuosina.

Asiantuntijan mukaan lintukirput talvehtivat linnunpöntöissä ja lähtevät sieltä liikkeelle, jos huomaavat jotain liikettä tai lämpöä.

Onko siis mahdollista, että kirput eivät vielä talvehdi, koska on ollut niin leuto sää?

– Se on mahdollista, ne ovat saattaneet reagoida talvehtimispaikan ympäristössä liikkuvien ihmisten aiheuttamaan tärinään ja lähteä liikkeelle. Normaalisti ne eivät tähän vuoden aikaan aktiivisesti liiku, kokoelmakoordinaattori Jaakko Mattila Luonnontieteellisestä keskusmuseosta miettii.

Sen sijaan museolle lähetetään tällä hetkellä viikoittain näytteitä kirjoluteista.

– Ne ovat harmittomia siemensyöjiä, jotka tulevat talvehtimaan rakennuksiin. Tänä vuonna niitä on ollut poikkeuksellisen runsaasti, Mattila sanoo.  

Lue myös:

    Uusimmat