Ilmavoimien silputus näkyy säätutkassa – mistä on kyse?

sadetutka_ilmavoimien_silppua
Tutkakuva Skandinaviasta tänään maanantaina kello 19.30 Suomen aikaa. Silputus näkyy kuvassa punaisen ympyrän "sadealueena". Etelä-Suomen yllä näkyvät sadealueet ovat pääasiassa hyönteisiä.
Julkaistu 23.05.2016 21:06
Toimittajan kuva

Jasmin Heino

jasmin.heino(at)mtv.fi

Meteorologien tutkakuvat paljastavat muutakin kuin sadealueiden sijainnit. Tänään tutkakuvissa on näkynyt hyönteisiä sekä Ilmavoimien silputukset.

Ilmavoimat tiedottaa verkkosivuillaan Lohtajan ilmapuolustusharjoituksesta, johon liittyy myös lentotoimintaa. Harjoitus näkyy myös meteorologien käyttämässä säätutkassa.

– Tänään liikkeellä on ollut ilmavoimien tutkahäirintää eli silputusta. Silppu on metallipitoista aineista, jota puolustusvoimat levittää ilmaan harjoitustarkoituksissa, MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi kertoo.

Tutkakuvissa silputus näyttää sadealueelta. Lisäksi se heikentää lentokoneita seuraavien tutkien toimintaa. Rintaniemen mukaan käytäntö on Suomessa varsin yleinen.

– Näyttää, että alueella olisi sadetta, mutta todennäköisesti sää on mitä erinomaisin, sillä Ilmavoimat eivät huonossa säässä pahemmin harjoittele.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Rintaniemi kertoo meteorologien saavan ilmavoimilta tiedon silputuksista etukäteen, jolloin he osaavat ottaa asian huomioon ennusteissaan.

– Mutta kyllä sen muustakin säätilanteesta näkee, että kyseessä ei voi olla sadealue. Parhaiten asian näkee satelliittikuvista, jotka kertovat pilvien sijainnin.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa