Ilmastolakkoon osallistuneet nuoret vaativat muutosta: "Aikuiset saattavat ajatella, että enää ei voi tehdä mitään"

Ina Mikkolan tapaamat nuoret uskovat, että tulevat sukupolvet ovat aiempaa valistuneempia.

Ina <3 Suomi -ohjelmassa toimittaja Ina Mikkola pureutuu ilmastonmuutokseen ja kestävään kehitykseen. Hän haastattelee nuoria, jotka ovat osallistuneet ilmastolakkoon.

Mikko Takalan mukaan lakkoilu on yksi nuorten ainoita vaikuttamismahdollisuuksia, koska alaikäisinä he eivät voi äänestää.

– Jos miettii, että jätettiin yksi koulupäivä välistä, se tuntuu aika pieneltä uhraukselta sen eteen, että pääsi vaikuttamaan jonkun asian puolesta, hän sanoo.

– Kyse on kuitenkin meidän ja meidän lapsiemme tulevaisuudesta. Tuntuu, että nyt muutosta tapahtuu liian hitaasti, jos ollenkaan, Vuokko Yrjänä jatkaa.

Nuorten mielestä muutoksia ei tapahdu, koska monien on vaikea päästää irti totutusta elämäntyylistä. Myös ilmastonmuutokseen vaikuttaminen saatetaan kokea mahdottomana.

– Monet aikuiset saattavat ajatella, että enää ei voi tehdä mitään, Yrjänä toteaa.

Nuoret luottavat siihen, että tulevat sukupolvet ovat aiempaa valistuneempia. Anni Lappalainen on huomannut, että jo alakoululaisille opetetaan koko ajan enemmän ympäristöasioita.

– Kun lapset jo pienenä oppivat näistä asioista, ehkä he oppivat elämään ympäristöystävällisemmin, hän tuumii.

Ina <3 Suomi Subilla maanantaisin klo 20.

Lue myös:

    Uusimmat