Niko Saarinen kertoo saaneensa koronavirustartunnan.
Somevaikuttaja Niko Saarinen kertoo MTV Uutisille sairastuneensa koronavirukseen. Saarisen koronatartunnasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.
Saarinen kuvailee oireidensa olevan hyvin vaihtelevia.
– Välillä tuntuu, että ei vitsi nyt tämä helpottaa ja seuraavassa hetkessä lähtee makuaisti ja tulee maha kipeäksi. Tuntuu, että joka päivä on erilainen tämän taudin suhteen, Saarinen kertoo.
Lihassärky on Saarisen mukaan ollut pahin oireista hänen kohdallaan. Kovat lihaskivut ovat muun muassa vaikuttaneet siihen, ettei hän ole saanut juuri nukutuksi. Saarinen joutuu pysymään usean päivän ajan kotonaan karanteenissa.
– En edes tiennyt, että ihmisellä voi lihaksia särkeä niin paljon, kuin mulla on nyt särkenyt.
– Kyllä tämä viikko menee tässä nyt kotosalla. Olo on niin huono, etten näe edes mahdollisuutta, että pystyisin liikkumaan minnekään.
Saarinen kertoi asiasta myös Nikotellen-podcastin Instagram-tilillä.