IL: Espanjan bussiturmassa loukkaantunut yksi suomalainen – matkustajat monia kansalaisuuksia

Espanjan bussiturmassa kuolleiden määrä on tarkentunut. Virallinen luku on nyt 13, kun aiemmin kuolleiden määräksi oli ilmoitettu yksi enemmän. Mediatietojen mukaan lähes kaikilla muilla bussissa olleilla 42 ihmisellä on eriasteisia vammoja. Heistä suurin osa on ulkomaalaisia opiskelijoita.

Tuoreimpien tietojen mukaan kaikki kuolleet olivat naispuolisia opiskelijoita.

Turmabussissa oli kujettajan lisäksi 56 matkustajaa. Heistä on saanut pahoja vammoja, ja neljän tila on erittäin vakava.  

Yksi suomalaisopiskelija on loukkaantunut Espanjan tämänamuisessa bussiturmassa, kertoo Iltalehti. Moottoritiellä sattuneessa onnettomuudessa on kuollut ainakin 14 ihmistä. Turmabussi kuljetti ulkomaalaisia opiskelijoita. 

Iltalehden mukaan loukkaantuneen suomalaisopiskelijan äiti sai tyttäreltään aamulla onnettomuudesta kertovan viestin. Viestin mukaan sairaalaan tarkastettavaksi kuljetetulla tyttärellä ei ole vakavia vammoja, mutta osa matkustajista on vakavasti loukkaantunut.

Ulkoministeriö selvittää tilannetta.

La Vanguardia-lehden mukaan turmabussi oli matkalla Valenciassa pidettäviltä Las Fallas-festivaaleilta Barcelonaan.

Uutistoimisto Efen mukaan kahdeksan loukkaantunutta on kuljetettu sairaalaan Tarragonaan. He ovat iältään 22-29-vuotiaita. He ovat kotoisin Sveitsistä, Norjasta, Englannista, Turkista, Ukrainasta ja Barcelonasta. Loukkaantuneista neljän tila on vakava. 

Espanjassa tapahtui tuhoisa bussiturma myös vuonna 2008. Tuolloin yhdeksän suomalaista kuoli ja useita loukkaantui.

Yhdeksän suomalaista kuollut bussiturmassa Malagassa 17:11

Lue myös:

    Uusimmat