IL: Elisabeth Rehn huolissaan Kim Jong-namin pojasta – esiintyy sensuroidussa Youtube-videossa

Kim Jong-namin poika esiintyi erikoisella sensuroidulla videolla 0:42

Pohjois-Korean johtajan velipuolen Kim Jong-namin pojaksi esittäytyvän miehen puheesta julkaistu video on herättänyt tänään huomiota maailmalla. Asiasta uutisoivat Suomessa Yle ja Ilta-Sanomat  ja Iltalehti.

Mies esittelee itsensä Youtube-videossa Kim Han-soliksi ja sanoo kuuluvansa Pohjois-Korean Kimien sukuun. Hän näyttää videolla myös diplomaattipassinsa. Mies sanoo lyhyessä ja osittain sensuroidussa puheessaan olevansa nyt äitinsä ja sisarensa seurassa, mutta ei kerro missä.

40 sekuntia pitkän videon on ladannut Youtubeen tuntematon ryhmä, joka kutsuu itseään nimellä Cheollima Civil Defence. Ryhmä kertoo tarjoavansa suojelua kaikille Pohjois-Koreasta ulos pyrkiville.

Ryhmän mukaan viime kuussa murhatun Kim Jong-namin perhe on tällä hetkellä suojeluksen alla salaisessa paikassa.

Kim Han-sol edellisen kerran kameran edessä Ylen ohjelmassa

Etelä-Korean tiedustelupalvelun mukaan videolla esiintyvä mies on Kim Jong-namin poika.

Elisabeth Rehn arvioi Ilta-Sanomien haastattelussa miehen olevan ”99 prosentin varmuudella” Kim Han-sol.

Rehn tapasi Kim Han-solin ensimmäisen kerran 5 vuotta sitten haastatellessaan tätä Yle Fem -kanavan ohjelmaan. Reutersin mukaan Han-sol on esiintynyt viimeksi kameran edessä juuri tuolloin.

– Viimeisestä tapaamisestamme on toki aikaa jo 4 vuotta ja hänen poskensa ovat kapeammat, silloin ne olivat sellaiset nuoren pojan pyöreät posket. Mutta hänen puheensa intonaatio ja korostukset ovat aivan samat. Kyllä se on hän, olen 99-prosenttisen varma, Rehn toteaa Ilta-Sanomissa.

"Hänen setänsä ei ollut ihastunut ohjelmasta"

Rehnin yhteys Kim Han-soliin syntyi, kun Rehn toimi Bosniassa sijaitsevan kansainvälisen lukion suojelijana. Yksi koulun oppilaista oli Kim Han-sol.

Rehn tapasi Kim Han-solin myöhemmin toukokuussa 2013 koulun päättäjäisissä. Rehn ja Han-sol ryhtyivät sähköpostikirjeenvaihtoon, kun Kim Han-sol siirtyi opiskelemaan ranskalaiseen yliopistoon. Ranskan viranomaiset ryhtyivät suojelemaan Kim Han-solia.

– Olin huolissani. Hänen setänsä ei ollut ihastunut ohjelmasta, Rehn kertoo Ilta-sanomille silloisista tunnelmista.

Kim Han-sol oli sähköpostitse vakuutellut Rehnille voivansa hyvin. Rehn kertoo vuosien varrella saaneensa kuitenkin sen käsityksen, että hänen perheensä oli varuillaan.

Toistaiseksi viimeisen sähköpostin Rehn kertoo saaneensa Kim Han-solilta noin puoli vuotta sitten.

Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin velipuoli Kim Jong-nam, eli Kim Han-solin isä, myrkytettiin viime kuussa Malesiassa. Pohjois-Korea on arvostellut tapauksen tutkintaa.

Lue myös:

    Uusimmat