"Kim Jong-un" herätti hämmästystä New Yorkissa – vilkutteli kansalle ja kävi parturissa

Pohjois-Korean Kim Jong-un lienee yksi maailman tunnistetuimmista johtajista. Korean niemimaan kiristyneen tilanteen takia johtajan olemus näkyy uutiskuvissa melkein päivittäin.

"Kim Jong-un" nostatti lokakuussa hämmennystä kävellessään henkivartijansa kanssa valtiomiesmäisen rauhallisesti New Yorkin Manhattanin ja Harlemin katuja.

Metro- ja kävelykierrokseen kuului pistäytyminen Donald Trumpin rakennuttaman Trump Towerin aulassa etsimässä Yhdysvaltain presidenttiä, jota "Kim" ei kuitenkaan tavoittanut. "Kim" vieraili Harlemissa myös parturissa ohjeistamassa hiustenleikkuuta.

Kierros vei johtajan myös muun muassa Wall Streetin Nasdaq-pörssin ja New Yorkin tunnetuimpiin kuuluvan rakennuksen, Empire State Buildingin edustalle. Vierailu päättyi New Yorkin korealaiskortteleihin, jossa "Kim" herätti ansaittua huomiota.

"Kim" on aiemmin nähty myös muun muassa Rio de Janeiron olympiakisoissa viime vuoden elokuussa sekä yhdessä "Trumpin" kanssa Hongkongissa tämän vuoden tammikuussa.

"Kim" on oikeastikin Kim

New Yorkissa lokakuussa nähty "Kim" on todellisuudessakin Kim. Kyseessä on Etelä-Korean pääkaupungista Soulista kotoisin oleva 27-vuotias liiketalouden opiskelija Kim Minyong

Hänet on nähty aiemmin useasti Soulin kaduilla ja myös Yhdysvalloissa muun muassa Los Angelesissa ja Illinoisin yliopiston kampuksella Chicagon lähistöllä. Hän on opiskellut Illinoisin yliopistossa.

Hänestä Kiminä esiintyminen on hauskaa, eikä siihen liity mitään epäilyttävää, ei edes Soulin kaduilla, vaikka oikea Kim Jong-un on uhannut hukuttaa kaupungin tulimereen.

– Saan ihmiset hymyilemään. Minun näkemiseni ja kuvan ottaminen kanssani piristää ihmisten päivää, Kim sanoi Los Angeles Timesille.

Minyongin yhdennäköisyys Jong-unin kanssa havaittiin heti Kim Jong-unin noustessa Pohjois-Korean johtoon loppuvuodesta 2011. Minyong oli suorittamassa tuolloin pakollista 25 kuukauden asepalvelustaan Etelä-Korean armeijassa.

– Sinun takiasi me olemme täällä, armeijakaverit sanoivat, Minyong muistelee.

Kiminä olemisessa on kuitenkin varjopuolensa. 

– Tyttöystäväni vihaa tätä. Hän vihaa pukuani. Hän vihaa hiustyyliäni, Minyong sanoi Los Angeles Timesille.

Toisen Kimin ura lähti tv-mainoksesta

Kim Minyong ei ole kuitenkaan ainoa Kim-kopio. Hongkongissa yhdessä Trumpin kanssa nähty "Kim" on hongkongilainen Howard, joka ei ole halunnut kertoa sukunimeään julkisuuteen.

Kanadalainen aikakauslehti Vice haastatteli Howardia jo vuonna 2013.

Howard kertoo, että hän huomasi yhdennäköisyytensä Pohjois-Korean johtajan kanssa heti Kimin noustua valtaan maassaan loppuvuodesta 2011.

– Tuo on minun naamani, ajattelin heti Kimin nähtyäni. En sen jälkeen juuri ajatellut asiaa, kunnes tajusin, että jossakin on kaksoisolentoja, jotka tekevät olemuksellaan rahaa. Ajattelin, että miksen minäkin, Howard kertoi Vicen haastattelussa.

Sen jälkeen Howardin urakehitys Kiminä oli nopeaa.

– Hankin tämän typerän hiustyylin – se on muuten hirvittävä – ja minulla sattui jo olemaan yksi Mao-puku valmiina. Latasin pari kuvaa Facebookiin ja israelilainen tuotantoyhtiö otti yhteyttä. Ensiesiintymiseni televisiossa oli israelilaisen hampurilaisketju Burger Ranchin kosherhampurilaismainoksessa, Howard kertoi Vicelle.

"Heillä on isompiakin asioita murehdittavana"

Erityistä huomiota etenkin Kim Jong-Unin valtakauden alkupuolella herätti nuoren johtajan omalaatuinen hiustyyli, paksut korkealle nousevat hiukset, jotka on kuitenkin sivuilta ajeltu paljaiksi.

Kim-kopion roolissa hiukset ovat ensiarvoisen tärkeät. Howardilla on ainakin yksi sama ongelma kuin Kim Minyongilla. Myös Howardin tyttöystävä inhoaa puolisonsa "kiminäoloa" ja erityisesti hiustyyliä.

– Parturini on tehnyt näitä muutaman kerran. Hän tietää, mitä haluan. Otan mukaani muutaman kuvan ja sanoin, että tältä haluan näyttää. Tyttöystäväni tosin vihaa tätä tyyliä. Ei tämä nyt maailman seksikkäin ole.

Howard kertoi Vicelle vuonna 2013, ettei ole peloissaan, vaikka hän pilkkaa ydinasevallan johtajaa miljoonien katselijoiden edessä.

– Heillä [Pohjois-Korealla] on isompiakin asioita murehdittavana kuin minä.

Howard on selvästi ollut oikeassa, sillä hänen uransa Kim-kopiona jatkuu yhä. Daily Mail kertoo, että Howard kanssa tammikuussa Hongkongissa nähty Trumpin kaksoisolento on chicagolainen mies, joka sanoo nimekseen Dennis.

Lue myös:

    Uusimmat