Iittalan tuikkukippo räjähti yhtäkkiä Sinin pöydällä – hurja tilanne tallentui videolle: "Ei ollut tullut mieleenkään..."
Helsinkiläinen Sini Koskenseppä oli kotonaan viettämässä pikkujouluillallista ystävänsä kanssa, kun hän päätti tunnelmaa luodakseen sytyttää muutaman tuikkukynttilän. – Sitten se poksahti, Sini kertoo.
Yhden tuikkukynttilän liekki alkoi kuitenkin lähes heti käyttäytymään oudosti. Liekki roihusi poikkeuksellisen isona. Sini Koskenseppä päätti kuvata tilanteen.
– Siinä meni ihan murto-osasekunti, kun liekki pyörähti siellä tuikkukupissa ja sitten se poksahti, hämmästelee Koskenseppä.
Hän jakoi videon Facebookissa, jonka jälkeen kävi ilmi, että monella muullakin on käynyt samanlainen tilanne.
– Sitä jotenkin tuudittautuu sellaiseen ajatukseen, että kun esine on tehty jotain käyttötarkoitusta varten, niin se silloin kestäisi myös sen. Ei ollut tullut mieleenkään, että tuikku voisi räjäyttää sen tuikkukupin.
Hyvä muistutus kaikille
Koskenseppä haluaa videolla varoittaa ihmisiä kynttilöiden vaaroista. Tapahtuma oli hänen mukaansa hyvä muistutus siitä, että kynttilöitä ei kannata jättää hetkeksikään vartioimatta.
– Siinä vieressä oli siivousnurkkauksen verho. Sekin olisi voinut pahimmassa tapauksessa syttyä, jos se olisi isommin räjähtänyt. Paljon oli onnekkaita tekijöitä matkassa.
Koskenseppä ei ole ennenkään jättänyt kynttilöitä vartioimatta, mutta tämän tapahtuman jälkeen hän aikoo olla entistäkin tarkempi kynttilöiden suhteen.
Syitä hajoamiselle voi olla monia
Räjähtänyt tuikkuastia oli Iittalan Kivi-kynttilälyhty. Yhtiön PR- ja viestintäpäällikkö Mirka Paasikangas kertoo MTV Uutisille, että näkemättä tuotetta he eivät pysty kommentoimaan yksittäisen tapauksen syitä.
Yksi mahdollinen syy halkeamisille voi olla, että kynttilälyhty on päässyt kolahtamaan esimerkiksi säilytyksen, muuton tai vaikkapa pesun yhteydessä, jolloin lasiin on voinut syntyä pieni halkeama.
Toinen mahdollinen syy hänen mukaansa räjähtämisille voi olla ylikuumentuminen.
Tämän tyyppiset lasilyhdyn hajoamiset ovat Paasikankaan mukaan kuitenkin satunnaisia tapahtumia. Hän sanoo, että jos ehjää Kivi-kynttilälyhtyä käyttää käyttöohjeiden mukaan, niin silloin se ei hajoa tällä tavoin.
– Välillä semmoinen pieni särö saattaa olla tosi vaikea huomata, korostaa Paasikangas.
Katso ylhäällä olevalta videolta Sinin kuvaama video, kun tuikkukippo yhtäkkiä räjähti!
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää