Vakuutusyhtiö muistuttaa kynttilöiden paloriskeistä – älä tee näitä virheitä: "Meillä on tiedossa valitettavia tapauksia, joissa..."
Vakuutusyhtiö If vinkkaa tiedotteessa, miten kynttilöiden ja kausivalojen kanssa voi tunnelmoida turvallisesti.
Sisällä olevien kynttilöiden sammuttaminen ennen nukkumaanmenoa lienee monelle tuttu ohje, mutta ohjeistus pätee myös esimerkiksi terassille tai parvekkeille laitettuihin kynttilöihin tai ulkotuliin. Näitäkään ei kannata jättää palamaan yöksi tai muuten valvomatta. Etenkin jos palo syttyy ulkona lähellä seinää, ei palohälytinkään välttämättä ehdi reagoida siihen tarpeeksi nopeasti.
– Meillä on tiedossa valitettavia tapauksia, joissa kynttilästä alkunsa saanut palo on asukkaiden nukkuessa sytyttänyt terassin ja levinnyt sen jälkeen taloon, toteaa tiedotteessa Laura Utunen, Ifin omakotitalo- ja mökkivakuutuksista vastaava tuotepäällikkö.
Hanki tukeva lyhty
Utunen muistuttaa, että kynttilän tai tuikun pitää olla tarpeeksi tukevassa lyhdyssä. Sellaisessa, joka ei pääse kaatumaan tai putoamaan vaikkapa tuulisessa säässä. Ulkotulialustan tulee pysyä paikallaan kaikenlaisissa keleissä.
Kynttilöiden ja ulkotulien pitää käyttää palamatonta alusta, kuten lasia, keramiikkaa tai kiveä. Metallinen kynttilälyhty on puista lyhtyä paloturvallisempi vaihtoehto.
Älä polta kynttilää ihan loppuun
Oli kynttilä sisällä tai ulkona, pöytä- ja kruunukynttilästä tulisi aina jättää kaksi viimeistä senttimetriä polttamatta. If kertoo tiedotteessaan tulipalotapauksesta, jossa kynttilän sydänlanka oli kallistunut palamisen loppuvaiheessa vaakatasoon ja jatkanut palamistaan sulan steariinin keskellä.
Utunen toteaa, että tuli voi jatkaa palamistaan vielä pitkään sen jälkeen, kun kynttilä on muuten palanut loppuun. Jos oikein huonosti käy, sula steariini tai parafiini saattavat syttyä palamaan allasmaisena nestepalona ja liekit lähtevät leviämään etenkin puurunkoisen kynttilälyhdyn kautta ympäristöön.
Jos samalle alustalle laittaa useamman kynttilän, tulisi jokaisen ympärille jättää vähintään viiden sentin turvaväli. Liian lähelle toisiaan asetellut kynttilät lämmittävät toisiaan ja kaasuuntunut steariini saattaa roihahtaa suuremmaksi liekiksi.
Älä käytä rikkinäisiä jouluvaloja
Jouluvalojen kanssa kannattaa kiinnittää huomiota muutamaan seikkaan. Ensinnäkin tulisi muistaa, että ulkona käytetään vain ulkokäyttöön soveltuvia valoja. Sisälle tarkoitettuja valoja ei ole eristetty esimerkiksi kosteudelta ja kylmyydeltä.
Mikäli valaisin vaikuttaa olevan jotenkin rikki tai vilkkuu oudosti, ei sitä pitäisi käyttää. Rikkinäiset valot saattavat aiheuttaa tulipalon tai sähköiskun.
Utunen muistuttaa, että rikkinäisiä valoja ei pidä lähteä korjailemaan itse. On parempi hankkia uudet valot tilalle.
Kun sitten hankkii uusia valoja, olisi hyvä tarkistaa, että niissä on CE-merkintä. Turvallisin vaihtoehto ovat Utusen mukaan Led-valot, koska niiden lamput eivät kuumene kuten hehkulamput.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähde: Ifin tiedote
Uusimmat
-
19:01
Yllättävä apu paniikkikohtauksen iskiessä: "Mainio terapiakikka"
-
18:45
Kiinassa ja Euroopassa leviävä keuhkokuume nosti huolen: Tepsivätkö ylikäytetyt antibiootit enää? "Ongelma kaikkialla"
-
18:41
Hämmentävä näytelmä jatkuu Dubaissa: Näin öljypomo saarnasi maailmalle ilmastokokouksessa
-
18:27
Poets of the Fallin alterego-yhtye esiintyi sadalle miljoonalle katsojalle – turvamiehet eivät olleet päästää laulajaa lavalle
-
18:13
Olli Jokinen vahvistaa MTV Urheilulle: Jättää SM-liigan
-
18:08
Raiteilla henkilövahinko – Helsingin ja Espoon välillä liikennöiville junille odotettavissa viivästyksiä
-
18:04
Hannes ja Netta Hyvönen odottavat lasta!
-
17:49
Jesse Puljujärvi palaa NHL:ään!
-
17:35
Kalle Samoojalle paikka golfin kohutulle kiertueelle: "Nyt muuttui ura aika kertaheitolla"
-
17:25
Nerokas tapa tehdä joulutortut! Testaa helpot kuusitortut
-
17:15
Suomen tunnetuin sirkus ja tivoli yhdistävät voimansa – johtaja aloitti oman kiertue-elämänsä jo viikon ikäisenä: "Naamasta näkyy, onhan se rankkaa"
-
17:11
Tyhjä tuoli odotti Nobelin rauhanpalkinnon saanutta vangittua aktivistia: "Iranin kansa voittaa sorron"
-
17:10
Iran syyttää vangitsemaansa ruotsalaisdiplomaattia tiedustelutoimista ja korruptiosta
-
17:07
Englannin naisten liigassa hurja yleisöennätys – Arsenalin kotistadion lähes loppuunmyyty
-
17:06
Tukholmassa juhlitaan Nobel-voittajia – rauhannobelin noutivat vankilassa istuvan iranilaisaktivistin lapset
-
17:02
Kumpi kolaroi autonsa, kumpi on ärsyttävämpi? Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki haastettiin leikkimieliseen testiin suorassa lähetyksessä
-
17:00
Sihvonen kysyy ja vastaa: Kumpi on kovempi juuri nyt – Tappara vai Ilves?
-
16:58
Korjauksia jää tekemättä ja vastikkeita maksamatta, konkurssi uhkaa: Näin kiristyvä taloustilanne raastaa taloyhtiöitä
-
16:32
Kaasujalkaa syytä keventää – ajokeli muuttui surkeaksi isossa osassa maata
-
16:27
Hiihdon kohukiellosta tyrmäävät seuraukset Ruotsissa – Isometsä: "Aivan täydellinen katastrofi"
-
Lataa lisää