IIHF:lle lisää painetta jääkiekon MM-kisoihin liittyen: Tanska tyrmää pelaamisen Valko-Venäjällä – "Heidän täytyy löytää toisenlainen ratkaisu"

Tanskan jääkiekkoliitto on tehnyt selväksi, että se haluaa jääkiekon MM-kisat pois Valko-Venäjältä.

Ensi kevään MM-kisojen kohtaloa on puitu kuukausitolkulla, mutta päätöksiä ei ole saatu tehtyä. Latvian kanssa kisaisännyyden jakavan Valko-Venäjän kohdalla ongelmaksi on muodostunut maan epävakaa tilanne.

Pääkaupunki Minskissä on osoitettu suurin joukoin mieltä maan itsevaltaista presidenttiä Aljaksandr Lukashenkaa vastaan aina siitä lähtien, kun tämä valittiin elokuussa kuudennen kerran presidentiksi vaaleissa, jotka on tuomittu yleisesti vilpillisiksi. Turvallisuusjoukot ovat yrittäneet tukahduttaa Lukashenkan vastaisia protesteja, ja useita mielenosoituksiin osallistuneita ihmisiä on pahoinpidelty ja vangittu.

Aiemmin tällä viikolla kuultiin, että Kansainvälisen jääkiekkoliiton (IIHF:n) puheenjohtaja Rene Fasel aikoo matkustaa Valko-Venäjälle keskustellakseen MM-kisojen tilanteesta maan hallituksen edustajien kanssa.

Tanskan jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Ulrik Larsen toivoo, että IIHF löytäisi asiassa jonkin muun ratkaisun kuin kisojen järjestämisen Valko-Venäjällä.

– Emme halua viedä maajoukkuettamme Minskiin. Haluamme, että MM-kisat pelataan jossain muualla, Larsen sanoi Danmarks Radion mukaan.

Useat tanskalaispelaajat ovat kritisoineet kisojen järjestämistä Minskissä. Jos pelaajat kieltäytyvät kisamatkasta, liitto on voimaton.

– Jos he eivät halua kokoonpanoon, emme voi pelata. Mutta en usko, että menemme niin pitkälle. Uskon, että IIHF löytää ratkaisun ennen sitä. Ja tämä on selkeä viestini: heidän täytyy löytää toisenlainen ratkaisu.

Aiemmin vastaavaa viestiä kuultiin myös Tshekistä. Sen sijaan Suomen jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen ei ottanut kuukauden takaisessa MTV Urheilun haastattelussa kantaa Valko-Venäjän kisaisännyyteen.

Nurmisen tanskalaiskollega Larsen kuitenkin uskoo, että pohjoismaiset kiekkoliitot ovat tarpeen tullen yhtenä rintamana.

– Olisi vaikeaa, mikäli Tanskan täytyisi jättäytyä ulos kisoista ainoana maana. Mutta uskon, että neljä Pohjoismaata jakavat samanlaisen näkemyksen asioista. Ja sitä IIHF:n on jo vaikeampi ylenkatsoa.

– Toistaiseksi olemme vain tehneet IIHF:lle selväksi oman kantamme. He vastaavat MM-kisojen järjestämisestä, ja he tietävät meidän mielipiteemme.

IIHF:n hallituksen jäsen, Tanskan jääkiekkoliiton puheenjohtaja Henrik Bach Nielsen on Larsenin kanssa yhtä mieltä siitä, että kisat pitäisi siirtää pois Valko-Venäjältä.

Lue myös:

    Uusimmat