Ihmisoikeuskeskus: Suomalainen koulujärjestelmä ei opeta ihmisoikeuksia tarpeeksi
Ihmisoikeuskeskus on todennut vakavia puutteita suomalaisessa ihmisoikeuskasvatuksessa ja -koulutuksessa.
Suurimpana ongelmana pidetään sitä, että ihmisoikeuksien merkitystä ei painoteta tarpeeksi ja niitä ei esitetä velvoittavina normeina. Sen sijaan ihmisoikeudet näyttäytyvät arvoina, jotka voi vapaasti valita tai jättää valitsematta.
Ihmisoikeuskeskus esittää ihmisoikeuksien opettamista kaikilla opetustasoilla päiväkodeista yliopistoihin. Tämä edellyttää muun muassa opettajien pakollista ihmisoikeuskoulutusta ja ihmisoikeuksien sisällyttämistä osaksi opetussuunnitelmaa.
Ihmisoikeuskeskuksen mukaan ihmisoikeuksiin liittyvä opetus riippuu pitkälti yksittäisten opettajien motivaatiosta ja halusta ottaa ne mukaan opetukseen. Ihmisoikeuksia opetetaan kouluissa tyypillisesti teemapäivinä, joissa tuodaan esille vain tiettyjä ihmisoikeuksia. Tämä voi johtaa siihen, että yhden oikeuden nojalla poljetaan toista. Yhden oikeuden painottamisesta seuraa myös se, että oppilaille ei hahmotu kokonaiskuvaa ihmisoikeuksista ja niiden vaikutuksista.
– Olen kuullut opettajan kertoneen, ettei hän voi puuttua rasistiseen puheeseen sananvapauden vuoksi. Se osoittaa ymmärryksen puutetta. Oikeudet eivät ole ehdottomia, vaan ne pitää nähdä kokonaisuutena, sanoo ihmisoikeuskeskuksen johtaja Kristiina Kouros.
Uusimmat
-
05:46
Haitissa tulvat ja maanvyörymät aiheuttaneet yli 40 ihmisen kuoleman – "Vahinkojen suuruus on huomattava"
-
05:32
Ukraina syyttää Venäjää terrorismin rahoituksesta, osapuolia kuullaan tuomioistuimessa – MTV seuraa sotaa
-
05:23
Kanadan pinta-alasta yli 3 miljoonaa hehtaaria on palanut – varoitus historian vakavimmasta maastopalokaudesta
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seurasi sotaa 5.6.2023
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
Lataa lisää